”Facebook on pilannut elämäni”: totesi nuori poika keskustellessamme, se oli hänen kokemuksensa. Miten Facebook oli pilannut hänen elämänsä? Hän oli yksinäinen ja oli kuvitellut tilanteen korjautuvan somen kautta. Sen sijaan, että olisi saanut somen välityksellä ystäviä, hän olikin alkanut tuntea itsensä entistä yksinäisemmäksi. Ilman some-yhteyksiä hänen ei tarvitsisi jatkuvasti seurata toisten nuorten menestystä, nähdä toisten nuorten satoja kaverisuhteita ja heidän saamiaan tykkäyksiä päivityksiinsä. Kaikki tämä oli vain vahvistanut hänen surkeuden tunnettaan, kaikkien muiden nuorten elämässä näytti tapahtuvan hienoja ja jännittäviä asioita eikä hänelle tapahdu koskaan mitään päivittämisen arvoista. Sellaisia kokemuksia hän minulle jutteli ja minä kuuntelin.

”Mun ystävät on somessa”: sanoi nuori poika, kun kysyin hänen yksinäisyydestään. Hän on koulussa aina yksin, äidin mukaan hän on vapaa-ajallakin  yksin. Kukaan ei koskaan hae häntä ulos tai harrastuksiin ja kaikki vapaa-ajan tekeminen tapahtuu perheenjäsenten kanssa. Silti hän sanoo äidille ja nyt myös minulle, ettei ole yksinäinen, koska hänellä on ystäviä somessa. Mitä on sellainen ystävyys, joka näkyy vain somessa eikä missään muualla?

Kaksi keskustelua nuorten, yksinäisten poikien kanssa. Näitä nuoria on paljon. Heitä näkee koulun käytävillä ja luokkahuoneissa. Vapaa-aikana monet heistä piiloutuvat kotiinsa tai jonnekin, missä heidän ei tarvitse näyttää yksinäisyyttään toisille, sillä yksinäisyys on heille häpeä. Koulussa he pakenevat älykännykkänsä taakse, se luo turvaa, mutta se ei poista yksinäisyyttä.

Omassa nuoruudessani ei ollut someystäviä. Omassa yksinäisyydessäni kehitin  itselleni joskus mielikuvitusystäviä. Onko someystävä parempi kuin mielikuvitusystävä tai sitten someystävätkin voivat olla mielikuvitusystäviä. Todellisuudessa kummallekaan ei voi soittaa silloin, kun tuntuu pahalta, kumpaakaan ei voi pyytää seurakseen jalkapallopeliin, kumpikaan ei tule luoksesi kylään eikä kumpikaan tule puolustamaan silloin, kun tarvitsisit puolustajaa. Mielikuvitusystävältä ei odotakaan mitään, koska hänhän on vain mielikuvituksen tuotetta. Someystävä on todellinen ihminen ja kuitenkin saavuttamattomissa. Merkittäviä ovat vain sellaiset ystävät, jotka ovat ystäviä myös somen ulkopuolella, he eivät jätä yksin.

Yksinäisyys on nuorelle kova kokemus.  Se saa ajattelemaan, että minussa on jotain vikaa, olen muita huonompi ja olen ansainnut yksinäisyyteni. Nuoren yksinäisyys on kova kokemus myös isälle tai äidille ja se surettaa myös opoa. Nuoren yksinäisyyden edessä tuntee oman voimattomuutensa, sillä kaverisuhteita ei voi solmia toisen puolesta. Äiti tai isä voi lähteä nuoren kanssa elokuviin, konserttiin tai mihin vaan, mutta ikätoverin seuraa hän ei voi korvata. Nuoren yksinäisyys on koko perheen suru. Opona voin kuunnella nuoren puhetta yksinäisyydestä ja siihen se sitten jääkin. Jospa edes se lohduttaisi, kun sanon, että yksinäisyys ei ole häpeä eikä kukaan ole toista arvottomampi ihminen. Haluaisin luvata jokaiselle yksinäiselle nuorelle edes yhden hyvän ystävän, mutta se olisi minun puoleltani katteeton lupaus. Sitä toivon, mutta luvata en voi.

Yksinäiselle some saattaa olla uhka, mutta se voi olla myös mahdollisuus. Kaksi yksinäistä voi somen välityksellä löytää toisensa. Välttämättä ei tarvitse saada satoja facebookkavereita eikä satoja tykkäyksiä päivityksilleen, yksi saattaa riittää. Laatu korvaa määrän ja somessakin voi keskittyä laatuun.  Sieltä saattaa löytyä yksi ystävä, jonka kanssa voi siirtyä some-elämästä todelliseen elämään. Someystävyyttä enemmän toivon jokaiselle nuorelle todellista ystävyyttä. Kunpa jokaisella nuorella tai vanhemmallakin ihmisellä olisi edes yksi ystävä, jonka kanssa voi itkeä ja nauraa, puhua tai olla puhumatta, tehdä hauskoja asioita tai jakaa tylsää arkea. Me tarvitsemme toisiamme oikeassa elämässä.

Vastaa