KAARINA PEURANIEMI

Elämän kipinä

TIETOA MINUSTA

Kuka olen?

Valmistuin kirkon nuorisotyönohjaajaksi v. 1982, kasvatustieteiden maisteriksi v. 2006 ja suoritin erilliset ohjauksen opinnot v. 2009.

Minulla on opettajan pätevyys kasvatustieteellisiin aineisiin ja psykologiaan. Olen suorittanut Nuisku- ja Toipe-ohjaajakoulutukset. Kiinnostukseni kohteita ovat erityisesti ihmisten välinen vuorovaikutus, ryhmädynamiikka, tunne-elämän taidot ja kirjallisuus.

Olen toiminut seurakuntien nuorisotyössä vuodet 1982 – 2006 ja peruskoulun oppilaanohjauksen lehtorina vuodesta 2006 lähtien.

Olen myös tytär, vaimo ja äiti, kaikki nämä roolit näkyvät teksteissäni.

Blogitekstien tarkoitus ei ole olla teoreettisia asiatekstejä vaan välähdyksiä eletystä elämästä ennen ja nyt. Teoria on merkityksetön ellei sitä voi soveltaa käytännön elämään. Elämänkipinä palaa ja lämmittää, elämä on usein kiinni pienestä kipinästä.

Kaarina

PIENI KIPINÄ RIITTÄÄ SYTYTTÄMÄÄN ELÄMÄN LIEKIN. ELÄMÄNPOHDINTAA OMAN KASVUN KAUTTA VAUVASTA VANHUUTEEN.

KAUPPA

Osta kirja

Siilejä oppitunnilla on kolmas kirjani. Minulta on aikaisemmin ilmestyneet kirjat Pilvet matalalla vuonna 2019 ja Tällaiseen maailmaan sinä synnyit vuonna 2020. 

KIRJA

Siilejä oppitunnilla on kuvaus yhdestä oppitunnista koko kansan peruskoulussa. Peruskoulun luokka koostuu monella tavalla erilaisista oppilaista, joista jokainen tuo kouluun mukanaan oman elämäntilanteensa, kotitaustansa, pettymyksensä ja toiveensa. Opettaja joutuu oppitunnilla sopeuttamaan toimintaansa niin, että jokaisen oppilaan tarpeet ja kyvyt tulee huomioiduksi. Aina se ei onnistu. 

Tämä kirja on kuvaus siitä, mitä kaikkea yhden oppitunnin aikana voi tapahtua silloin, kun kaikki ei mene opettajan suunnitelmien mukaan ja miten siitä selvitään eteenpäin.

KIRJA

Saaralla on pienestä tytöstä lähtien unelma, hän haluaa äidiksi. Unelma on hänen omansa, mutta 1960- luvun kasvatus tukee sitä vahvasti. Hänen unelmansa toteutuu 1990- luvulla, kun hänestä tulee kolmen lama-ajan lapsen äiti. Levoton tilanne maailmalla, Suomen lama ja vauva-arki ravistelevat nuorta perhettä, mutta rakkaus ja toivo paremmasta huomisesta kantavat yli vaikeiden vuosien. Elämä ei aina ole helppoa, mutta se on silti elämisen arvoista.

KIRJA

Silloin, kun vihdoinkin piti olla aikaa olla kahdestaan ja toteuttaa yhteisiä unelmia, elämä toteuttikin aivan oman suunnitelmansa.

Tämä on kirja uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Puolison vakava sairastuminen koetteli kaikkia kolmea, mutta lopulta ne kolme asiaa kuitenkin kantoivat elämässä eteenpäin.

KURSSIT

Kasvuryhmät
Kirjallisuusterapiaohjaajana ohjaan aikuisille tarkoitettuja kasvuryhmiä, joissa kirjoittamisen, lukemisen ja jakamisen kautta tutkimme omaa elämäämme ryhmän teeman mukaisen aihealueen mukaan. Ryhmien tavoitteena on oppia ymmärtämään paremmin omaa elämäänsä, etsiä muutosta, parantaa elämänlaatua ja sopeutua erilaisiin elämäntilanteisiin. Kaikista teemoista voi järjestää luentotilaisuuden ja/tai muutaman kokoontumiskerran käsittävän kasvuryhmän.

KURSSI

Elämän helmiä ja haasteita murkun rinnalla

Ryhmä murrosikäisten vanhemmille

KURSSI

Elämäni tarina

Ryhmä, jossa perehdytään omaan elämäntarinaan.

KURSSI

Kynä kertoo Jumalasta

Ryhmä, jossa etsitään omaa hengellistä elämää kristinuskon pohjalta.

KURSSI

Kaikki ei mennyt niin kuin suunnittelin

Ryhmä sinulle, jota elämä ei ole kohdellut silkkihansikkain ja jota elämä on satuttanut. Jaettu kipu on kevyempi kantaa ja yhdessä voimme löytää valoa myös elämän varjopuolelta.

KURSSI

Uusia näkökulmia opetustyöhön

Vesokoulutus opetushenkilöstölle. Joskus on hyvä pysähtyä ravistelemaan asenteitaan ja työtapojaan. Uusien näkökulmien kautta voit löytää työhösi uuden innon ja motivaation.

KURSSI

Mitä sinä haluat?

Jos haluat järjestää kurssin tai olet kiinnostunut osallistumaan jollekin kurssille, laita viestiä.