Seison keskellä käsivarren Lapin tunturimaisemaa. Lumoavan kauniit tunturit ympäröivät minut joka suunnalla ja mieleni tekisi valloittaa niistä jokainen. Saanan olen valloittanut jo kahdesti, nyt moni uusi tunturinlaki kutsuu minua. Vaikka moni tunturi näyttää kutsuvan kovin lähellä, tiedän kokemuksesta, että jokainen niistä on kilometrien päässä. Avara maisema hämää, se, mikä näyttää olevan lähellä, onkin kovin kaukana ja vaikeakulkuisen maaston takana. On tyydyttävä pikku-Mallan valloittamiseen ja muiden tuntureiden ihailemiseen kaukaa. Ensimmäisen taivallettavan kilometrin aikana tunturit häipyvät näkyvistä. Polku kulkee metsäisen taipaleen läpi ja laajat näköalat jäävät piiloon. Kävellessä ei myöskään voi katsoa korkealle, sillä jokaisella askeleella on katsottava jalkoihinsa, jos aikoo pysyä pystyssä eikä halua nyrjäyttää nilkkaansa. Maahan katsellessa huomaa, kuinka maasto on täynnä toinen toistaan kauniimpia yksityiskohtia. Kauas katsellessa ei huomaa, kuinka kaunis luonto on aivan jalkojen juuressa, kosketusetäisyydellä. Onneksi on pakko katsella maahan. Matka etenee, metsäinen osuus päättyy ja avara tunturimaisema palaa näkyviin. Avarassakin maisemassa on kävellessä katsottava maahan ja tarkkailtava askeliaan, välillä voi pysähtyä ihailemaan maisemia ja sen jälkeen taas jatkaa matkaa. Niin matka etenee ylös ja taas takaisin alas askel kerrallaan, välillä nostaen katseen kauniiseen kaukaisuuteen ja välillä katsellen maahan kauniiseen lähitodellisuuteen.
Elämässäkin käy usein niin, että askeleen painaessa ja kiven hiertäessä kengässä pysähtyy katselemaan maahan ja kaunis kaukaisuus häipyy näkyvistä. Nuorena sydänsurujen keskellä minusta tuntui siltä, että koko tulevaisuus on menetetty eikä rakkauden saralla tapahdu mitään hyvää minun elämässäni. Näin ympärilläni vain onnellisia seurustelevia pareja ja surin omaa yksinäisyyttäni. Lapsettomuusongelman keskellä kävi samoin. Näin ympärilläni vain onnellisia äitejä ja uskoin itse olevani loppuiäksi suljettu kaiken onnellisuuden ulkopuolelle. Samoin on käynyt monessa muussakin asiassa. Oma vaikea asia tai elämäntilanne on peittänyt kauniit maisemat ja saanut uskomaan, että ne ovat minun kohdallani saavuttamattomissa. Aina ei osaa nähdä lähimaastossakaan mitään kaunista, vain niitä kengissä hiertäviä kiviä, kunnes jonain päivänä huomaa kauniin kukan jalkojen alla olevien kivien seassa ja sitten huomaa, kuinka paljon niitä kukkia on. Kivet ja kukat vuorottelevat. Matka jatkuu päivä kerrallaan ja jonain päivänä huomaa taas katselevansa onnellisena yli kauniin kaukaisen maiseman.
Kauas katsominen ei joka tilanteessa aiheuta ihastelua, vaan se saattaa aiheuttaa myös ahdistusta. Silmänkantamattomiin ulottuva erämää on pelottava asia, jopa niin pelottava, että en haluakaan lähteä taivaltamaan yhtään tunturia kohti. Lähelle katsominen ja paikallaan pysyminen tutussa kotimetsässä tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta. Monen nuoren kokemus tulevaisuudesta on sama kuin katselisi kaukaisuudessa siintävää saavuttamatonta tunturinlakea tai laajempaa tunturimaisemaa. Jos elämä nyt tuntuu pelottavalta, elämä vuosien päässä tuntuu vielä pelottavammalta. Miten kykenee tekemään päätöksiä kaukaisen tulevaisuuden suhteen, jos seuraavankin vuoden ajatteleminen ahdistaa? Aina ei tarvitse katsella kauas eikä jokaista tunturia tarvitse valloittaa, pikku-Malla riittää. Matkalla voi edetä myös askel kerrallaan katsellen maahan, varoen kiviä ja ihaillen lähimaaston kukkia. Jonain päivänä huomaa, että uskaltaa nostaa päänsä ja katsoa vähän kauemmaksi ja vähitellen taas vähän kauemmaksi. Tulevaisuus avautuu vähitellen.
Nuori ihminen on tunturivaelluksensa metsätaipaleella. Näköalat eivät vielä ole kovin kauaskantavat, edessä on paljon uusia maisemia ja takana vasta alkutaival, jossa näkymät ovat melko niukat. Me vanhemmat olemme jo päässeet katselemaan kauemmaksi, nyt näkyy edessäpäin laajoja, kauniita maisemia ja taaksepäinkin kääntyessä riittää katseltavaa. Taivallettu matka alkaa tuntua jäsenissä, mutta maisemien kauneus saa jatkamaan, kun on tänne asti päästy, niin kyllä tästä vielä jaksetaan jatkaa. Ajatuksissani haluan usein palata elämän metsätaipaleelle, siihen aikaan, jolloin edessä oleva matka pelotti ja näköalat olivat kapeat. En halua vähätellä alkutaipaleella kulkevien vaikeuksia, vaan kuunnella ja rohkaista heitä jatkamaan askel kerrallaan eteenpäin. Jokainen saa edetä matkallaan itselleen sopivalla vauhdilla, jokainen askel vie kohti avarampia ja uskomattoman kauniita maisemia. Lähelle katsoessa on hyvä muistaa, että elämässä kaikki ei ole omien jalkojen juuressa, vaan jotain suurempaa ja kenties parempaa on edessä. Mallan luonnonpuisto on uskomattoman kaunis, niin on elämäkin kaikkine kivineen ja kukkineen ja silmänkantamattomiin ulottuvine maisemineen.
