Minulla oli vuonna 1901 syntynyt isoäiti, joka oli hyvin tarkka käytös- ja pukeutumissäännöistä. Hän löysi aina tavatessamme jotain huomautettavaa käyttäytymisestämme ja pukeutumisestamme.
Vanhempanikin olivat tarkkoja, vaikka eivät yhtä tarkkoja kuin modisti-isoäitini. Lapsuuskodistani ei lähdetty kouluun missä tahansa vaatteissa.
1970-luvulla ollessani teini-ikäinen, nuoriso pukeutui mm. itsevärjättyihin laamapaitoihin. Meillä ei tuosta laamapaitavillityksestä voinut edes keskustella, sillä asia oli yksiselitteisen selvä, eli kouluun ei mennä aluspaidassa. Kouluun ei menty myöskään mikroshortseissa eikä minihameessa.
Vuonna 1980 Maukka Perusjätkä lauloi: ”Vaatteet, vaatteet, vaatteet, vaatteet on mun aatteet, aatteet, aatteet, aatteet.” Siinä vaiheessa olin nuori aikuinen, jonka pukeutumiseen eivät enää vanhemmat puuttuneet, mutta ei minulla ollut tarvetta muuttaa tyyliäni. Olin omaksunut kotini aatteet ja pukeutumisnormit.
2000-luvun alkuvuosina lasteni koulussa oli tapana, että valinnaisen ranskan opiskelijat tekivät 9- luokan keväällä opintomatkan Pariisiin. Ennen retkeä opettaja ilmoitti vanhempainillassa, että jos lentokentällä joltakin oppilaalta puuttuu yksi vaatekappale, hänet lähetetään paluupostissa takaisin kotiin. Sääntö oli selvä ja sitä noudatettiin.
Vaatteet on mun aatteet ja pukeutuminen kertoo ihmisestä paljon. Nykyisin perussääntönä tuntuu olevan, että miten tahansa saa pukeutua, kunhan se tuntuu itsestä mukavalta. Itsekeskeisyys ja oma mukavuus on pukeutumisessa, niin kuin kaikessa muussakin nykyajan toiminnassa keskeisin arvo.
Työmatkoilla minulla on usein kanssamatkustajana nuori, joka on pukeutunut löysiin, mustiin collegehousuihin ja mustaan huppariin. Huppari on vedetty päähän niin, ettei kasvoista erotu muuta kuin joku lävistys. Hupparin selässä lukee V***u mitä p****a.
Aamuruuhkassa katselen edessäni tuota hupparin tekstiä ja mietin, mitä kyseinen henkilö haluaa sillä viestittää? Minkä aatteen tuo vaate sisältää? Onko se avunhuuto vai jonkinlainen vihamielinen kannanotto?
Isoäitini oli hyvä antamaan pukeutumisvinkkejä, mutta en muista hänen koskaan sanoneen, että joku vaate olisi ollut ruma. Hän kertoi, jos väri ei sopinut tilanteeseen tai kyseiselle henkilölle, jos vaate oli huonosti silitetty, liian iso tai liian pieni tai asiaton. Se musta huppari menee varmaan sarjaan asiaton.
Nykyaikana hänellä olisi paljon sanottavaa. Nuorena kävin hänen kanssaan muutamia kiivaita keskusteluja pukeutumisesta. Tänä päivänä välillä kaipaan hänen näkemyksiään, kyllä pukeutuessaan voisi vähän ajatella myös kanssaihmisiä, ehkä ei ole tarpeen näyttää jokaista vartalonsa ääriviivaa.
Luulen, että nykyaikana isoäitinikin saattaisi sanoa, että onpa joku pukeutunut rumiin vaatteisiin. Joskus tuntuu, että rumuus on jopa kunnia-asia ja monet todella onnistuvat tässä rumuuden tavoittelemisessa.
Nykyajassa on hienoa, että voimme pukeutua monella tavalla ja mukavasti, sen ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa hyvän maun ja toisten huomioimisen kanssa. Pukeutuminen on viesti kanssaihmisille.
”Great content, learned a lot from this post!”