Selatessani iltapäivälehtien nettisivuja silmiini osui otsikko ”Näihin vaatteisiin asiantuntija ei tuhlaisi rahojaan”. Rullasin jutun nopeasti ohi ja totesin, että ei kiinnosta enempää. En kaipaa asiantuntijan neuvoja vaateostoksille, lähipiirin makutuomarit riittävät oikein hyvin.
Tämä otsikko ei ollut mitenkään poikkeuksellinen, sillä näitä on some ja media puolillaan. Asiantuntijoiden neuvoja riittää joka elämän alueelle, myös sellaisiin asioihin, joista on aikaisemmin selvitty vanhempien ohjeilla ja vertaistuella.
Toinen tyypillinen otsikko alkaa sanoilla ”oletko aina tehnyt väärin”. Otsikkoa seuraa mitä ihmeellisempiä asioita, jotka olemme saattaneet tehdä väärin. Nämäkin otsikot ohitan yleensä toteamalla, että ei kiinnosta, ja siirryn lukemisessa eteenpäin.
Tiedän, että olen saattanut aina keittää kahvini väärin, mutta keitetty on ja juojille on kelvannut. Todennäköisesti olen myös siivonnut väärin, tehnyt muutkin kotityöt väärin ja hoitanut ulkonäköäni väärin. Melko vanhaksi olen kuitenkin selvinnyt tekemällä asioita väärin ja saattaa olla, että jotain on tullut myös tehtyä oikein.
Lapsenikin olen kasvattanut väärin. Moni asia, jonka suhteen nykyisin ollaan todella tarkkoja, tuli hoidettua siinä muiden töiden ohella. Oikein tai väärin, olen lopputulokseen oikein tyytyväinen.
Elämä on siitä ihmeellistä, että tekemällä asioita väärin, saattaa päätyä hyvään lopputulokseen. Valitettavasti homma toimii myös toisinpäin. Jatkuva pyrkimys välttää virheitä ja pelätä epäonnistumista aiheuttaa vain turhaa stressiä eikä välttämättä johda edes täydelliseen lopputulokseen.
Näiden hyvien ja täydellisyyteen pyrkivien ohjeiden ongelma on siinä, että ne johdattavat huomion pääasiasta sivuasioihin. Sivuasioiden äärellä turhautuu ja masentuu, sillä aina tulee uusia sivuasioita ja aina voi tehdä jotain vielä paremmin, mikään ei riitä ja se pääasia jää hoitamatta.
Sivuasioiden äärellä pyöriminen rasittaa myös työpaikoilla. Yksi tämän viikon uutinen on ollut, että työvoimahallinnon työntekijöiden aika menee sellaisiin työtehtäviin, jotka eivät edistä ihmisten työllistymistä. Onhan se turhauttavaa tehdä työtä, joka ei täytä tarkoitustaan.
Sama meno on monessa muussakin työpaikassa. Istutaan hienolta kuulostavissa palavereissa, kirjoitetaan tärkeän tuntuisia raportteja, näytetään päteviltä ja kiireisiltä. Samalla moni miettii, että onko tällä työllä oikeasti merkitystä, koska perustehtävä on jäänyt näennäisasioiden jalkoihin.
Ja miten paljon sataa tärkeitä asiantuntijaohjeita eri alojen työntekijöille. Kehitetään sitä ja kehitetään tätä eikä lopulta mikään muutu. Perustehtävä saattaisi tulla hoidettua paljon vähemmällä tehokkuudella luottaen siihen, että työntekijät kyllä osaavat hommansa.
Joka ei koskaan tee virheitä, ei todennäköisesti tee mitään. Sellaista elämä on, että rapatessa roiskuu. Unohdetaan siis turha täydellisyyden tavoittelu, sillä täydellistä elämää ei ole.
