Jalkaan pitkät housut, mukaan pitkähihainen, kevyt takki tai pusero, sekä housut että pusero mielellään sellaiset, että niistä ei pääse sääsket syömään läpi. Taskuun hyttysmyrkky ja mukaan hyönteishattu. Mukaan vielä marjasanko, vesipullo, kompassi ja puhelin, jonka akku on ladattu täyteen. Jalkaan kumisaappaat, joiden varsi ylettyy mahdollisimman korkealle ja jotka ovat ehjät. Olen varustautunut kosteaa maastoa, erämaata ja hyönteisiä vastaan. Täältä tullaan, joka kesäinen hillasuo.
Matka alkaa Lapissa sijaitsevalta kesäasunnoltamme. Ensin ajamme autolla muutaman kilometrin valtatietä pitkin, sitten ajamme muutaman kilometrin hiekkatietä pitkin ja lopulta ajamme muutaman sata metriä metsätietä pitkin. Tie kapenee ja huononee tasaiseen tahtiin, ja auton nopeusmittarin lukemat laskevat tien kunnon mukaan. Lopulta saavumme paikkaan, josta on jatkettava kävellen.
Heti alkumatkasta loikkaamme melkoisen ojan yli. Kävellessämme ojan vartta etsien sopivaa ylityskohtaa, ojan penkalta pyrähtää lentoon metsäkanalintuparvi. Lähtevät niin nopeasti, että sen tarkempaa lajinmääritystä emme ehdi tekemään. Lähinnä ehdimme vain säikähtää. Ylityskohta löytyy ja loikkaamme ojan yli.
Kävelemme heinikkoista metsätietä pitkin. Sateisten viikkojen jäljiltä maasto on niin märkää, että saapas uppoaa nilkkaa myöten kosteikkoon melkein joka askeleella. Kesäinen tuuli humisee korvissa ja aurinko paistaa lämpimästi kasvoihin. Myös monenlainen surina ja ininä kuuluu korvissa ja mietin, että täältä ei ainakaan pörriäisiä puutu. Hyönteishattu pysyy toistaiseksi repussa, sen sijaan hyönteismyrkylle on käyttöä. Kasvoille ei uskalla hyönteismyrkkyä laittaa, sillä sieltä se valuu hien mukana silmiin.
Heinikkoinen tie päättyy ja tulemme avosuon reunalle. Yksi meistä päättää kävellä suoraan suon läpi, sillä jos suolla kasvaa harvakseltaan pieniä koivuja, voi päätellä, että siihen ei uppoa. Me muut emme uskalla astua avosuolle koivuista huolimatta, vaan päätämme kiertää sen metsän reunan kautta. Kiertäessä joudumme ylittämään useita suolta lähteviä ojia. Ehjille kumisaappaille on käyttöä.
Avusuon jälkeen seuraa metsäinen taival. Maasto on märkää ja epätasaista. Tarkkaan havainnoiden ympäröivää luontoa ja etsien sopivia kulkureittejä etenemme metsäosuuden yli. Samalla muistelemme edellisten kesien hillareissuja tällä samalla alueella. Muistoja on paljon, sillä tieto tästä paikasta on kulkeutunut isältä pojalle ja edelleen pojanpojalle. Muistoihin palaa myös yksi eksyminen. Kolme tuntia eksyksissä vesisateessa keskellä erämaata aikaan ennen älypuhelimia. Siitäkin on selvitty ja se rohkaisee jatkamaan. Älypuhelin ja siihen ladattu karttaohjelma on hyvä apuvälinen metsässä.
Olemme kävelleet vajaan tunnin ja lähes 1,5 km. Koko matkan ajan hilloja on vilahdellut siellä täällä, mutta olemme halunneet jatkaa kohti määräpaikkaamme. Edessämme aukeaa metsäinen suoalue, jonka mättäät kutsuvat hillankeltaisina. Hajaannumme eri puolille aluetta poimimaan. Astiat täyttyvät vähitellen ja aika kuluu. Voimat loppuvat aikaisemmin kuin suo tyhjenee hilloista. Jätämme siis syötävää karhuillekin ja päätämme lähteä paluumatkalle.
Yli tunnin paluumatkan jälkeen kotipihassa on väsynyt, nälkäinen ja tyytyväinen hillaporukka. Yksi meistä vannoo, ettei enää koskaan lähde hillaan. Edessä on vielä marjojen puhdistus ja pakastaminen. Osa päätyy heti jälkiruokamaljoihin vaniljajäätelön seuraksi.
Meillä ei ole tarkoitus myydä marjojamme, mutta uteliaisuuttamme katsomme, että poimijalle maksetaan hillakilosta vähän yli kympin. Hyvänäkin hillavuonna ämpärillisen poimiminen päivässä on iso työ ja siitä ämpärillisestä saisi noin 80 euroa. Todennäköinen päiväsaalis on puoli ämpäriä eli 40 euroa eli 5 euroa tunnilta. Ja tietenkin siitä pitää vähentää bensakulut, sillä ilman autoa hillastus on melkein mahdotonta.
Hillastus on myös mahdotonta, jos ei asu sopivalla paikalla eikä ole tottunut liikkumaan erämaassa. Ja jos ei ole tottunut liikkumaan erämaassa, niin ei edes tiedä, mihin lähteä. Hillapaikat täytyy tietää valmiiksi, sillä kaverilta kysymällä saa vain vastauksen: ”Jossain suolla”. Hillastajat kun tunnetusti eivät ole kovin auttamishaluisia, ainakaan tässä asiassa. Saat siis selvitä yksin, mutta yksin ei ole viisasta lähteä suolle.
Puskista on helppo huudella, että menkää työttömät marjaan. Käytännössä se ei vaan ole kaikille mahdollista. Puskista on helppo myös huudella, että thaimaalaiset ovat paljon ahkerampia marjastajia kuin suomalaiset. Minä olen tyytyväinen, että asun maassa, jossa saa vapaasti marjastaa ja nauttia metsän antimista. Olen myös tyytyväinen, että asun maassa, jossa on niin hyvä elintaso, että kenenkään ei ole pakko marjastaa elääkseen. En siis pakottaisi ketään marjaan enkä vertaisi suomalaisia thaimaalaisiin. Menköön marjaan, kuka haluaa, minä valmistaudun jo seuraavaan marjareissuun.
