”Onkohan minulle tässä firmassa tulevaisuutta?” Ikätoverini kertoi esittäneensä tuon kysymyksen useasti työnantajalleen ja saaneensa joka kerta myönteisen vastauksen. Vaikka työnantaja vakuuttaa, että on sinulla tulevaisuutta, se ei silti tunnu siltä.
Miksi ei? Jos asioista neuvotellaan vain nuorempien työntekijöiden kanssa ja uudet työtehtävät annetaan heille. Vanha työntekijä saa tehtäväkseen sen, mitä muilta jää.
”Työnantaja esitteli minulle uuden työntekijän ja kertoi, että tässä on sitten sinun seuraajasi, jonka saat opettaa talon tavoille.” Näin kertoi toinen ikätoverini. Ikää on yli 60, mutta työvuosia ja -haluja olisi vielä jäljellä ja silti mieleen hiipii epäilys, aiotaankohan minut piankin siirtää syrjään.
Toinen ikätoverini kertoo, että työnantaja ehdotti hänelle hienovaraisesti siirtymistä eläkeputkeen. Se nuori kaveri, jonka tutorina hän on toiminut pari vuotta, on nyt valmis siirtymään puikkoihin eikä vanhaa enää tarvita. Jos irtisanoutuisit itse, kun meidän firmassa ei ole tapana antaa potkuja.
Menneen kesän aikana olen kuullut ystäviltäni melko monta karua tarinaa työelämästä. Me, joiden ikä alkaa kuutosella, emme enää ole työmarkkinoiden priimaa ja moni on saanut todeta sen käytännössä.
Näiden työelämän tosikertomusten rinnalla valtakunnan tasolla on jälleen kerran nostettu esille ehdotus työuran pidentämisestä ja ikääntyvien ihmisten pitämisestä työelämässä mahdollisimman pitkään. Olemme samaan aikaan korvaamattomia ja tarpeettomia. Osaamme paljon ja silti olemme putoamassa kelkasta.
Olisikohan aika kuunnella meitä työelämän konkareita. Emme me ole yksi ja yhtenäinen joukko. Meillä on jokaisella oma työhistoriamme, elämäntilanteemme, terveytemme tai sairautemme. Osaamme jo itse kertoa, mitä jaksamme ja mihin kykenemme, jos vain joku kuuntelisi.
Me olemme työelämän priimaa. Samalla, kun vauhti hidastuu, osaamme nähdä tehokkuuden ja nopeuden lisäksi muitakin arvoja. Emme ehkä pysy nuorempien tahdissa, mutta työn sisällön ja laadun suhteen meillä on paljon annettavaa.
Ja jos joku meistä kokee, että nyt on aika tehdä elämässä jotain muutakin, kuin pyöriä tehoyhteiskunnan rattaissa, niin sekin on arvokasta. Ehkä meidän paikkamme olisikin jo lastenlasten tai omien vanhempien hoitajina, heille saattaisimme olla korvaamaton apu.
Olisiko jo aika kysyä, mikä on tämän elämän tarkoitus. Siksikö minä täällä maan päällä pyörin, että talous pyörii. Ja kun olen antanut kaikkeni talouden rattaisiin, niin mitä sitten.
En ole korvaamaton enkä tarpeeton. Sen olen oppinut, että ei nuorikaan ole korvaamaton eikä tarpeeton. Mutta jokaisen elämä on korvaamaton ja siksi tämän elämän tarkoitusta kannattaa kysyä muualtakin kuin talousguruilta.
