Hän seisoi koulun pihalla erään puun juurella. Se oli hänen paikkansa välitunnilla. Siellä sai olla rauhassa ja siellä hän tunsi olonsa turvalliseksi.
Poika oli erilainen kuin toiset pojat. Ainakin hän tunsi olevansa erilainen. Hän ei viihtynyt poikien leikeissä, ne olivat hänelle liian rajuja.
Isä, äiti, opettajat, kaikki aikuiset yrittivät patistaa häntä mukaan toisten poikien leikkeihin, mutta hän ei halunnut. Hän halusi mieluummin olla yksin. Hän oli kiinnostunut oppimisesta ja ympäröivän luonnon tutkimisesta, mutta hänen haluttiin olevan kiinnostunut poikien leikeistä.
Kouluvuosien edetessä kuilu poikien maailman ja pojan välillä kasvoi. Koulun pojat yrittivät kovasti opettaa häntä miesten tavoille eikä siihen ei kuulunut tunnollinen opiskelu.
Tämä lapsuudestani tuttu poika tuli mieleeni lukiessani Ylen nettisivulta artikkelia poikien tyttöjä huonommasta koulumenestyksestä. Sen mukaan kulttuurinen ja sosioekonominen tausta vaikuttavat poikien oppimiseen enemmän kuin tyttöjen.
Kouluajoistani on kulunut vuosikymmeniä, mutta asenteet elävät yhä. Puhumme muutoksesta ja samalla toistamme vanhoja asenteita. Puhumme suvaitsevaisuudesta ja samalla hyväksymme poikiemme kouluvastaisuuden.
Poikien oppimisessa näkyvät ääripäät paremmin kuin tyttöjen kohdalla. Tavallista lahjakkaammat pojat eivät tarvitse kannustusta opiskeluun ja tavallista heikommin menestyvät pojat saavat kannustusta muualta kuin opiskelusta. Kumpikin ryhmä hakee ympäristön hyväksyntää.
Entä se tavallinen poika siellä puun juurella. Hänkin kaipasi ympäristön hyväksyntää. Olisiko häntä voinut rohkaista olemaan juuri niin herkkä luonnon ystävä kuin hän koki olevansa? Olisiko häntä voinut rohkaista opiskeluun eikä poikien maailmaan?
Artikkelin mukaan poikien opiskelumotivaation kannalta kasvuympäristön asenteilla on huomattavan suuri merkitys. Kuinka moni poika kuuntelee vapaa-ajallaan aikuisten puheita siitä, miten me miehet emme välittäneet koulusta ja miten me teimme koulussa kaikkea jäynää opettajille.
Aikuisten esimerkki toimii ja oppi menee perille. Kova jätkä ei viihdy naismaisessa koulussa. Se tavallinen poika siellä puun juurella viihtyi koulussa, jos vain olisi avoimesti uskaltanut elää oman luonteensa mukaisesti.
Kaikesta suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvopuheesta huolimatta yhteiskuntamme ei edelleenkään arvosta kilttejä, herkkiä ja tunnollisesti opiskelevia poikia. Paljon on muuttunut ja silti aivan liian vähän. Jospa jonain päivänä kovat jätkät rakastaisivat koulua ja tosi miehet kannustaisivat poikiaan opiskeluun.
