Matti Rimpelä on kahdessa fb-postauksessaan opettajien keskustelufoorumilla viitannut Tanja Äärelän Lapin yliopistolle vuonna 2014 tehtyyn tutkimukseen: Voimaa välittävästä tutkimuksesta. Ensimmäisen viittauksen yhteydessä hän mietti, miten rakentaa lapsille hyvä koulupäivä ja toisen viittauksen yhteydessä hän kommentoi viime aikaisia väkivaltatapauksia kouluissa. Tanja Äärelä on tutkimuksessaan koonnut vankien koulukokemusten perusteella kymmenen teesiä välittävälle opettajuudelle. Koska olen paljon miettinyt molempia teemoja, sekä hyvän koulupäivän rakentamista jokaiselle lapselle että väkivaltaa kouluissa, lähdin omalta kohdaltani miettimään Äärelän teesejä. Varmaa on ainakin se, että jos oppilas kokee koulussa väkivaltaa, hänellä ei voi silloin olla hyvä koulupäivä. Vietän parhaillaan puolen vuoden mittaista opintovapaata peruskoulun opinto-ohjaajan virastani ja samalla mietin, mikä on oma tulevaisuuteni opettajana. Haluan olla välittävä opettaja, mutta miten se on käytännössä mahdollista.
- Teesi: Oletko saatavilla jokaiselle oppilaallesi ja läsnä kohtaamistilanteissa? Tämä on oikeastaan syy siihen, miksi olen valinnut opettajan ja opon ammatin. Olen opettaja, koska haluan olla nuorten saatavilla ja mahdollisuuksieni mukaan auttaa ja tukea heitä kaikessa, missä kykenen. Koska olen kiinnostunut heidän elämästään ja välitän heistä ihmisinä, olen myös läsnä kohtaamistilanteissa. Mutta tämän teesin kohdalla olen myös mahdottoman tehtävän edessä, sillä miten kykenen olemaan saatavilla ja aidosti kohtaamaan kaikki noin 200 oppilastani. Aloittaessani opona 12 vuotta sitten, minulla oli enemmän aikaa keskittyä oppilaisiin ja oppilaat olivat valmiita keskustelemaan asioistaan. Nyt erilaiset raportoinnit ja suunnitelmat vievät suuren osan työajasta ja se aika on pois oppilailta ja siitä kohtaamisesta, jonka takia olen aikanaan alani valinnut. Turhautumisen tunne on melko suuri.
- Teesi: Kuunteletko oppilastasi? Tämä teesi liittyy edelliseen. Kuunteleminen on juuri se asia, jota todella haluaisin tehdä, mutta koulun hektisessä arjessa se on usein vaikeaa, jopa mahdotonta. Kuunteleminen vaatii aikaa ja rauhaa, ei se onnistu, jos koko ajan on menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Kuunteleminen vaatii myös luottamusta, ei nuori puhu, jos hän ei koe luottamusta opettajaan ja luottamussuhteen rakentaminen vaatii myös aikaa eikä se ainakaan aluksi näytä tehokkaasti käytetyltä työajalta.
- Teesi: Huomaatko kiittää – annatko tunnustusta jo tehdystä työstä vai odotatko aina vain enemmän, koska näet oppilaasi alisuoriutuvan? Koulussa minusta on tullut oikea kiittämisen mestari. Kiitän oppilasta siitä, että hän on jaksanut tulla kouluun, kiitän siitä, että hän on muistanut ottaa kynän mukaan, kiitän siitä, että hän on jaksanut kirjoittaa yhden lauseen, kiitän kaikesta mahdollisesta. Työssäni olen enemmän miettinyt sitä, kiitänkö liian herkästi sellaisista asioista, joiden pitäisi olla itsestään selvyyksiä. Mutta jollekin oppilaalle on saavutus se, että hän on jaksanut tulla kouluun tai muistanut ottaa kynän mukaan tai kirjoittanut yhden lauseen. Alisuoriutuminen on monen oppilaan ongelma, mutta ratkeaako se pelkästään kiittämällä.
- Teesi: Teetkö yhteistyötä huoltajien kanssa? Kunnioitatko oppilaasi vanhempia ja tuetko heitä heidän kasvatustehtävässään? Yhtenä ohjenuorana työssäni olen pitänyt ajatusta, että jokainen oppilas on jollekin oma, rakas lapsi ja minun tulee kohdella häntä sellaisena. Huoltajat ovat työssäni sekä voimavara että suuri voimien kuluttaja. Vanhemmat, jotka ovat halukkaita yhteistyöhön, ovat minulle aarre, he tuntevat lapsensa parhaiten ja useimmiten heillä on halu toimia lapsensa parhaaksi. On todella helpottavaa saada jakaa lapsesta herännyt huoli vanhempien kanssa ja yhdessä miettiä toimenpiteitä. Mutta sitten on niitä toisiakin vanhempia, niitä, jotka purkavat opettajaparkaan kaikki omat koulukaunansa ja yhdessä lapsensa kanssa taistelevat opettajaa vastaan. Sellaiset vanhemmat ovat suuri kuormittava tekijä ja syövät tehokkaasti opettajan voimavarat. Miten jaksan heidän kanssaan?
- Teesi: Opetatko kaikkia oppilaitasi? Parhaan kykyni ja mahdollisuuksieni mukaan kyllä, mutta aina se ei riitä. Luokissa on liian monta oppimaan kykenemätöntä oppilasta ja liian monta opettajasta riippumatonta tekijää. On todella iso kysymys, miten hallita ryhmää, jonka kaikki jäsenet eivät ole kykeneviä tai halukkaita toimimaan ryhmässä?
- Teesi: Nautitko työstäsi? Tämä on minusta vähän hassu teesi. Enimmäkseen nautin työstäni, mutta on myös päiviä, jolloin työ on kärsimystä ja henkistä väkivaltaa. Fyysistä väkivaltaa en onneksi ole joutunut työssäni kokemaan. Mielestäni väkivaltaa ei pitäisi kuulua työhön ollenkaan. Kysyisin mieluummin, nautinko oppilaiden kanssa olemisesta ja siihen vastaisin kyllä.
- Teesi: Annatko anteeksi – osaatko tarvittaessa itse pyytää anteeksi? Hienoimpia tilanteita työssäni ovat olleet anteeksi pyytämisen tilanteet. Kun nuori todella ymmärtää tehneensä väärin ja aidosti pyytää anteeksi, siinä sydän sulaa ja kyyneleet tulevat silmiin. Hienoja tilanteita ovat olleet nekin, kun olen itse pyytänyt anteeksi. Molemmissa tilanteissa tapahtuu positiivinen muutos suhteessa oppilaaseen ja keskinäinen luottamus lisääntyy. Ilman anteeksiantamisen ja -pyytämisen mahdollisuutta opettajan työ olisi raskasta.
- Teesi: Toivotatko tervetulleeksi kouluun? Toivotan oppilaat tervetulleeksi kouluun, mutta kovin harvoin saan toivotukseeni vastausta, tai jos saan, niin vastaus ei ole toistamisen arvoinen. Yläkouluikäiset oppilaat tuovat kovin mielellään esille sen näkökulman, että he eivät tule kouluun mielellään eikä siinä tervetulotoivotukset auta. Toivon silti, että teini-imagon alla he kokevat olevansa tervetulleita kouluun.
- Teesi: Uskallatko puuttua? Tästä teesistä voisin kirjoittaa kirjan. Koen, että suurin ongelmani koulussa on se, että uskallan puuttua, mutta opettajan puuttumisen keinot ovat kovin rajalliset. Joka tilanteessa pitää pystyä turvaamaan oma selustansa, koska kaikkea, mitä sanot tai teet voidaan käyttää sinua vastaan. Monessa tilanteessa luovat ratkaisut ovat parhaita, mutta niille on kovin vähän tilaa. Jos minä opettajana en uskalla puuttua mihinkään, kannattaako minun edes olla koulussa töissä?
- Teesi: Pidätkö huolta itsestäsi? Olen opintovapaalla siksi, että pidän huolta itsestäni. Tämä puoli vuotta on itsestäni huolehtimista ja sen miettimistä, onko työlläni koulussa tulevaisuutta. Hyvä tahto ja kauniit ajatukset eivät riitä, jos niitä ei pysty käytännön työssä toteuttamaan. Työssä jaksaminen ei saisi olla vain kysymys opettajalle: ”Pidätkö huolta itsestäsi,” vaan sen pitäisi olla laajemmin koko yhteiskunnan huoli. Miten jaksaa työssä, jossa vaatimukset kasvavat, resurssit vähenevät ja perheiden ongelmat syvenevät? Pelastanko itseni hukkuvasta laivasta vai jaksanko jatkaa ja pitää huolta itsestäni? Haluaisin todella olla rakentamassa hyvää koulupäivää oppilailleni.