Lasteni ollessa vielä peruskoulussa eräs saman koulun oppilas sai jälki-istuntoa heitettyään ulkovalvojana toiminutta opettajaa lumipallolla. Jälki-istunnon syyksi oli kirjattu ”virkamiehen vastustaminen”, vaikka virkamies olikin nainen. Yhdessä toisten vanhempien kanssa päivittelimme tätä koulun pikkumaisuutta, eihän lumipallon heittäminen nyt niin vakava rikos ole, että siitä täytyy antaa jalki-istuntoa. Olin muiden äitien kanssa ihmettelemässä tätä, vaikka itse olin peruskoulun yläkoulun opettaja ja tiesin varsin hyvin, että tilanne ei välttämättä ole niin yksiselitteinen, kuin miltä se vanhempien mielestä näyttää ja kuulostaa. On vain niin helppoa yhtyä samaan rintamaan vanhempien kanssa vastustamaan opettajia ja puolustamaan omia lapsia. Nyt jälkiviisaana ajattelen, että ei se jälki-istunto välttämättä ollut mitään koulun tai kyseisen opettajan pikkumaisuutta. Jos lumipallojen heittäminen oli kielletty, opettaja oli siitä kiellosta välitunnilla muistuttanut ja kaikesta huolimatta kyseinen oppilas oli heittänyt lumipallolla opettajaa, niin olihan oppilas toiminut väärin. Pikkumaisuutta tai ei, oppilas rikkoi todennäköisesti tietoisesti koulun järjestyssääntöjä ja sai siitä koululla käytössä olevan rangaistuksen eli tunnin jälki-istuntoa. Mikä sai meidät vanhemmat puolustamaan oppilasta ja syyttämään opettajaa?
Kuluvan syksyn aikana olen lukenut useita juttuja lehdistä, joissa teini-ikäinen nuori tavalla tai toisella vastustaa virkavaltaa. Viimeisimmässä lukemassani jutussa 13- vuotias lapsi ajoi poliisia pakoon varastetulla autolla. Poliisikin on viranhaltija. Jos lapsia ei opeteta koulussa kunnioittamaan niitä viranhaltijoita, joiden kanssa he päivittäin ovat tekemisissä eli opettajia, miten he oppivat kunnioittamaan muitakaan viranhaltijoita. Jos ei tarvitse välittää koulun säännöistä ja opettajien puheista, niin miksi välittää poliisinkaan puheista tai yhteiskunnan säännöistä. Koulu on yhteiskunta pienoiskoossa ja kasvattaa tulevia yhteiskunnan jäseniä. Ehkä ei olekaan koulun pikkumaisuutta puutttua lumipallon heittämiseen, sillä se on asennekasvatusta tulevaisuutta varten.
Opettaja tekee työtään virkavastuulla ja niin tekevät kaikkien alojen viranhaltijat. Me kansalaiset olemme hyvin oppineet sen, että viranhaltijan toiminnasta voi aina valittaa johonkin, jos vähänkin on valittamisen aihetta. Etsimme virheitä viranhaltijan toiminnasta silloinkin, kun olisi syytä miettiä yksilön vastuuta. Teinit hallitsevat erittäin hyvin opettajien syyttelemisen ja koska vanhemmat kuulevat kotona oman lapsensa version koulun tapahtumista heidän on helppo yhtyä samaan kuoroon lastensa kanssa. Miksi etsiä syytä viranomaisten toiminnasta silloin, kun kansalainen on toiminut väärin tai jopa rikollisesti? Jos opettaja olisi heitellyt lumipalloilla oppilaita, hän olisi toiminut väärin ja meillä olisi oikeasti ollut syytä puuttua hänen toimintaansa.
Työssäni olen kohdannut muutaman teinitytön ryhmän joka on ottanut päätehtäväkseen vastustaa opettajia kaikessa aivan vaan periaatteen vuoksi. Jos katse voisi tappaa, jokainen koulumme opettaja olisi kuollut pelkästään heidän katseistaan. Oppitunneilla kaikki on tylsää ja turhaa, välitunneilla ei milläään voi mennä ulos paitsi vesisateella, jolloin saa luvan kanssa olla sisällä. Tämä ankeuttajaporukka on kulkenut peruskouluvuosiensa läpi laittaen kaiken energiansa viranhaltijoiden eli opettajien toiminnan vaikeuttamiseen. Eräällä opon tunnilla, kun tutustuimme jatkokoulutusmahdollisuuksiin, he osoittivat jokaisella solullaan, kuinka turhaa ja tarpeetonta koko juttu oli. Lopulta pidin heille pienen puheen. ”Jos tämä ei teitä itseänne kiinnosta, niin ei minuakaan kiinnosta, missä te olette ensi syksynä. Minulla on vastuu työstäni ja sen minä hoidan, mutta minulla ei ole vastuuta teidän elämästänne. Omalla asenteellanne vaikeutatte minun työtäni, mutta ei sekään minua paljoa haittaa, palkka juoksee enkä minä teitä tämän tunnin jälkeen ajattele. Ehkä kannattaisi keskittyä oman elämänsä ja tulevaisuutensa miettimiseen opettajan vastustamisen sijaan, sillä lopulta pilaatte omat mahdollisuutenne ja minä jatkan ensi syksynä tyytyväisenä uusien ysien kanssa.” Se oli ehkä tylyä puhetta, mutta ankeuttajien asenne muuttui sen jälkeen. Viranhaltijan vastuu ei korvaa yksilön vastuuta eikä opettaja elä oppilaidensa elämää. Jokaisella on vastuu omasta elämästään ja toiminnastaan, se on aikuisuutta.
