Autioituneessa kylässä, pienessä metsämökissä, eleli iso, keski-ikäinen mies. Kylässä oli jäljellä muutama asukas ja muutama kesäasukas, ei mitään palveluita eikä katuvaloja.

Ei hän aina ollut elänyt metsämökissä. Elämä oli kulkenut monen mutkan kautta yksinäisyyteen ja erakoitumiseen.

Hän oli suorittanut peruskoulun, ei aivan ongelmitta, mutta suorittanut kuitenkin. Syy syrjäytyneeseen elämäntilanteeseen ei ollut puuttuva peruskoulun päättötodistus.

Peruskoulun jälkeen hän jatkoi ammattikouluun ja suoritti ammatillisen tutkinnon. Sekään tutkinto ei tullut suoritettua ilman ongelmia ja muutaman kerran rima heilui rankasti, mutta lopputuloksena oli lopulta ammattipätevyys.

Ammattikoulun jälkeen oli vuorossa armeija. Sama kaava toistui, asepalvelus tuli suoritettua, ei ilman ongelmia sekään. Armeijassa hän tapasi viimeisen kerran lääkärin ja hammaslääkärin.

Koulujen ja armeijan jälkeen oli vuorossa työelämä. Hän sai työpaikan, vuokrasi asunnon ja muutti uuteen kotikaupunkiin. Ensimmäisen kerran elämän rima heilui niin rankasti, että putosi kokonaan, hän sai potkut.

Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun, uusi työpaikka ja taas potkut. Elämä ei enää kulkenutkaan yleisesti hyväksytyn kaavan mukaan. Työelämä ei katsonut läpi sormien niitä ongelmia, joiden kanssa kouluissa oli tuettu ja viety asioita eteenpäin.

Hänellä oli peruskoulun päättötodistus ja ammatillinen tutkinto alalle, jolla on krooninen työvoimapula. Kaiken piti olla kohdillaan, mutta miehestä ei ollut työntekijäksi. Jo peruskoulussa näkyneet, hoitamattomiksi jääneet ongelmat veivät lopulta voiton.

Niinpä hänestä tuli työtön työnhakija. Hänelle osoitettiin työpaikkoja, joista hän sai jokaisesta potkut. Lopulta hän ei enää mennyt osoitettuihin työpaikkoihin, tuli karensseja ja lopulta hän ei enää saanut minkäänlaista työttömyyskorvausta.

Rahattomana ja syrjäytyneenä hänestä tuli metsämökin yksinäinen asukas. Siellä hän eleli vanhempiensa kustannuksella omassa maailmassaan ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Eli ja näki harhoja, mutta ei monista perheen yrityksistä huolimatta suostunut lääkärille.

Lopulta hänestä tuli toimeentulotuen asiakas. Sen turvin hän eleli vuodesta toiseen. Ajeli sukulaisten vanhoilla autoilla, soitteli vanhoilla puhelimilla ja oli enimmäkseen ilman nettiyhteyttä. Vanhat vanhemmat maksoivat eläkkeistään sen, mihin ei toimeentulotuki riittänyt.

Vuodet kuluivat, mies ja vanhemmat vanhenivat ja terveys rapisi. Kaivo kuivui, vesi meni juomakelvottomaksi, puhelinyhteys katkesi maksamattomien laskujen takia, samoin sähkö, elämä nilkutti eteenpäin.

Eräänä kauniina talvisena pakkaspäivänä metsämökin asukkaan sydän sanoi sopimuksensa irti. Minä jäin miettimään, kuinka toisenlainen tämä elämäntarina olisi voinut olla, jos jo lapsuudessa ja nuoruudessa näkyneet käytös- ja mielenterveysongelmat olisi hoidettu.

Metsämökin mies on ollut ajatuksissani viime päivinä lukiessani ja kuunnellessani uutisia uudesta hallitusohjelmasta. ”Jokaisen työikäisen suomalaisen velvollisuus on osallistua työmarkkinoille.”

Vastaa