Me haluamme elää mahdollisimman pitkään, mutta emme halua tulla vanhoiksi. Tämä asia tuli taas todistetuksi, kun viime päivinä olen lukenut useista medioista, kuinka ihmiset eivät halua, että heitä kutsutaan vanhoiksi.
Eläkeliitto toteutti huhti- toukokuussa 2021 kyselyn vuosina 1930- 1960- syntyneille suomalaisille. Kyselyn mukaan harva haluaisi kutsua itseään vanhukseksi tai vanhaksi ihmiseksi. Ikään liittyvien termien suosio on selvästi laskenut.
Miksi koemme termin vanha tai vanhus niin negatiivisena, että emme halua meitä kutsuttavan vanhoiksi? Eihän vanha ole adjektiivina sen huonompi kuin nuorikaan.
Elää pitkään tulematta vanhaksi on mahdoton yhtälö, sillä mitä pitempään elää, sitä vanhemmaksi tulee. Jos elää kovin pitkään, vanhuusvuosien määrä vain kasvaa. Pitkä elämä ei tarkoita pitkää nuoruutta vaan pitkää vanhuutta.
Jos haluamme elää pitkään, meidän on syytä oppia arvostamaan vanhuutta ja vanhuksia. Jos yhteiskuntana haluamme, että ihmiset elävät vanhoiksi, meidän on syytä todella miettiä, miten hoidamme vanhuuttaan elävät kansalaisemme.
Kuihtuvat maaseutukunnat kärsivät muuttotappiosta ja kilpailevat muuttajista. Kunnat kaipaavat nuoria aikuisia ja lapsiperheitä. Löytyykö jostain kunta, joka kaipaa vanhuksia?
Moni kunta on käynnistänyt kampanjan, jolla houkutellaan nuoria aikuisia palaamaan lapsuusmaisemiin. Hyvä juttu. Voisiko myös käynnistää kampanjan, jolla houkutellaan eläkeikää lähestyviä ihmisiä palaamaan lapsuusmaisemiin?
Moni eläkeläinen tai lähivuosina eläköityvä ihminen on aikanaan lähtenyt työn perässä kotiseudulta. Eikö heitä kaivata takaisin kotiseudulle? Nuoret ikäluokat eivät turvaa kunnan tulevaisuutta sen paremmin kuin vanhuksetkaan.
Tai miksi yhdenkään kuntalaisen pitäisi turvata kunnan tulevaisuus? Emme elä menneisyydessä emmekä tulevaisuudessa, me elämme nyt. Parasta on nyt elää kunnassa, jossa kaiken ikäisillä ihmisillä on hyvä olla.
Lapsiperheet tarvitsevat valtavan määrän kunnan kustantamia palveluita eikä ole mitenkään varmaa, että ne kalliisti hoidetut ja koulutetut lapset ja nuoret jäävät kuntaan asumaan.
Vanhuksetkin tarvitsevat kunnan palveluita. Suurin osa vanhuksista on kuitenkin työvuosinaan maksanut veronsa kuntaan ja maksetaanhan eläkkeestäkin veroa. Kunnissa olisi aika alkaa arvostamaan vanhusväestöään.
Meidän yksittäisten ihmisten on aika opetella arvostamaan lähellämme eläviä vanhoja ihmisiä. Vanhoissa ihmisissä näemme oman tulevaisuutemme. Nuoruus on jokaisen kohdalla katoavaa, kyse on vain ajasta, joka kuluu.
Vanhuus ei siis ole jokin välttämätön paha, vaan se on arvokas ikävaihe jokaiselle, joka sen pääsee kokemaan. On etuoikeus saada elää vanhaksi.
