Viime viikolla julkaistiin korkeakoulujen yhteishaun tulokset, yksi kolmasosa hakijoista sai opiskelupaikan ja kaksi kolmasosaa sai hylkäävän päätöksen. Hylkääminen on aina kova kokemus, tapahtuu se millä tahansa elämän alueella. Ei ole kiva tulla hylätyksi ihmissuhteissa, ei harrastuksissa, ei työelämässä eikä opiskelupaikan haussa. Jokainen ihminen haluaa tuntea itsensä hyväksytyksi eikä hylätyksi. Opiskelupaikan haussa hylätyksi tulleilla on edessä välivuosi. En tiedä, missä vaiheessa tästä elämänvaiheesta on alettu käyttää sanaa välivuosi, omasta nuoruudestani en kyseistä sanaa muista.

Omat isovanhempani olivat käyneet vain kansakoulun ja sen jälkeen alkoi elämänmittainen työelämä, usein jopa liian työntäyteinen. Heidän aikanaan oli toki myös ylioppilaita, jotka jatkoivat opiskelua yliopistoihin. Sen ikäluokan ylioppilaille sota järjesti useita välivuosia, opinnot ja työt jatkuivat sodan jälkeen jälleenrakennus-Suomessa.

Isäni aloitti yliopisto-opinnot 1960- luvun alussa neljä vuotta ylioppilaaksi pääsemisensä jälkeen. Noiden vuosien aikana hän kävi armeijan, oli töissä ja suunnitteli uraa aivan toisella alalla kuin mihin lähti opiskelemaan sekä meni naimisiin ja sai kaksi lasta. En osaa ajatella, että ne neljä vuotta olisivat olleet välivuosia vaan ne ovat merkittävä osa hänen elämänhistoriaansa. Niiden vuosien aikana tapahtui monta asiaa, jotka ovat vaikuttaneet koko hänen elämäänsä tähän päivään asti.

Oma koulutuspolkuni on ollut hyvin rikkonainen. Minulla olisi ollut välivuosia joka välissä, jos olisin ymmärtänyt viettäväni välivuosia. Peruskoulun jälkeen kävin vuoden lukiota, mutta jätin sen kesken, koska minun oli päästävä pois silloiselta asuinpaikkakunnalta. Vietin siis kaksi välivuotta olemalla töissä ja opiskelemalla kansanopistossa ennen kuin pääsin opiskelemaan ensimmäistä ammattitutkintoa. Valmistuttuani nuorisonohjaajaksi aloitin lukio-opinnot iltalukiossa samalla, kun olin töissä. Tarkoitukseni oli jatkaa ylioppilastutkinnon jälkeen yliopistoon, mutta menin naimisiin ja sain kolme lasta, joten välivuosia kertyi peräti 16. Noiden välivuosien aikana olin töissä ja suoritin opintoja avoimessa yliopistossa. Yliopisto-opintoni suoritin yli 40- vuotiaana kolmessa vuodessa. Maisteriopintojen jälkeen lähdin vielä suorittamaan opo-opintoja ja ennen kuin täytin 50 vuotta ehdin vielä valmistua opoksi. Kaikki tuo on minun elämänhistoriaani, en osaa eritellä siitä mitään erityisiä välivuosia. Elämä on ollut työn ja opiskelun vuorottelua ja monessa vaiheessa ne ovat menneet myös päällekkäin.

Ei tämänkään ajan välivuoden viettäjiä voi niputtaa yhteen nippuun. Osa hylätyiksi tulleista ei ole halunnutkaan opiskelemaan vaan on hakenut opiskelupaikkaa vain, koska sitä on haettava voidakseen saada työttömyyskorvauksia. Heille välivuosi on valmiiksi suunniteltu asia. Osa on hakenut  korkeakoulupaikkaa tosissaan, mutta samalla varautunut siihen, että ei se vielä tänä vuonna osu kohdalle ja varasuunnitelma on valmiina. He laittavat toivonsa ensi vuoden korkeakouluhakuun. Sitten on niitä hakijoita, jotka hakevat opiskelupaikkaa kolmatta tai neljättä kertaa, kaikki varasuunnitelmat on jo toteutettu ja nyt pitäisi taas kerran jaksaa nousta tämän pettymyksen yli. Hekin laittavat toivonsa ensi kevään korkeakouluhakuun, mutta pelkäävät samalla silloinkin jäävänsä yhden tai puolen pisteen päähän opiskelupaikasta.

Käsite välivuosi sisältää ajatuksen, että jokaisen ihmisen elämän tulisi kulkea saman kaavan mukaan. Ensin käyt peruskoulun, josta siirryt opiskelemaan toiselle asteelle  ja toiselta asteelta siirryt opiskelemaan korkeakouluun. Perhe perustetaan opiskelujen jälkeen. Jos tämä kaava ei toteudu, tulee välivuosia, jotka eivät ole toivottuja ja tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Elämä on suurempi ja arvokkaampi asia kuin tällaiset valmiit kaavat. Toivon, että jokainen välivuoden viettäjä saa nähdä elämänsä  arvokkaana ja tarkoituksenmukaisena juuri tällä hetkellä eikä koe itseään epäonnistuneeksi yksilöksi. Jokainen elää omaa elämänhistoriaansa, jossa jokaisella vuodella on oma paikkansa, ei vain välivaiheena vaan tärkeänä osana  kokonaisuutta.

Vastaa