”Näin keväällä nuoret alkavat muhinoida keskenään:” aloitti seurapuhuja puheenvuoronsa 1970-luvulla. Me, silloiset teinit, tirskuimme seurapenkeissämme. Ehkä puheen aloitus ei ollut aivan asiallinen, mutta jäi mieleen.
Nykyisin puhutaan paljon seksuaalikasvatuksesta ja aiheen käsittelyyn on olemassa monenlaista asiantuntijaopasta. On sitä seksuaalikasvatusta annettu ennenkin ja monenlaista neuvoa muistuu mieleen teinivuosilta vielä näin puolen vuosisadan jälkeen.
Koulussa opittiin ihmisen biologiaan ja fysiologiaan liittyvät faktat. Niistä faktoista puhuttiin kotona läksyjen luvun yhteydessä ja siihen jäi vanhemmilta saatu seksuaalikasvatus.
Isovanhemmilta saamani seksuaalikasvatus oli sellaista, että mummu ei puhunut mitään ja pappa työnsi käteeni muutaman Jallun ja Kallen ollessani 13- vuotias ja sanoi, että lue tuosta, kun et kuitenkaan asiasta mitään tiedä. Se ei ollut asiallista toimintaa ja aiheutti lähinnä hämmennystä.
Rippikoulussa opetettiin, että seksi kuuluu avioliittoon ja ennen sitä mennään teemalla ”Jumala mielessä ja housut jalassa.” Se oli liian ehdotonta ja mustavalkoista opetusta.
Seksuaalikasvatuksessa mentiin siis äärimmäisyydestä toiseen ja avoin keskustelu oli lähes olematonta. Monta asiaa on pitänyt opetella itse, myös se seksistä puhuminen.
Tänä keväänä olin kuuntelemassa seksuaalisuuteen liittyvää luentoa. Sen piti kardiologinen seksuaaliterapeutti Emi Koistinen. Hänen asiakkaansa ovat enimmäkseen yli 60- vuotiaita sydänpotilaita, siis meitä 1970- luvun teinejä ja vanhempia.
Luennon aluksi käsiteltiin opetuksia, joita meille on nuoruudessamme annettu seksuaalisuudesta. Yleinen kokemus oli, että asiasta ei ollut puhuttu, ja jos oli puhuttu, se oli ollut pelottelua, kieltoja ja rajoituksia. Emme ole saaneet asiallista emmekä rohkaisevaa seksuaalikasvatusta.
Koistinen toi luennolla esille seksiin liittyviä positiivisia asioita. Hän kertoi, kuinka seksi on stressiä poistava ja elämänhalua lisäävä voimavara, ei siis mitään pelottavaa eikä hävettävää.
Luennolla korostettiin myös ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Seksuaalisuus pääsee kukoistamaan, kun elämä on tasapainossa ja ihmisten välinen vuorovaikutus toimii. Kyse ei ole aviollisesta velvollisuudesta, vaan ihmissuhteesta, jossa halutaan tehdä toiselle hyvää.
Tällä luennolla kukaan ei tirskunut, mutta välillä naurettiin luennoitsijan huumorilla höystetylle kerronnalle. Kysymykset ja keskustelu oli asiallista.
Omien kokemusteni pohjalta mietin Suomen euroviisukappaletta. Kuultuani kappaleen ensimmäisen kerran, en ihastunut. Kappale ja siihen liittyvä esitys oli vastaan kaikkea saamaani opetusta.
En myöskään vihastunut, sillä löysin kappaleen sanoista viisautta. Niissä on jotain tasa-arvoista, ei toista alistavaa, vaan yhteistä hyvää, jotain sellaista, mitä nuorena olisin halunnut kuulla.
Mietin myös, pitääkö kaiken nautinnon kieltämisestä mennä kaiken sallimiseen. Voisiko rajojen ja rajattomuuden suhteen löytyä tasapaino. Ei pakaroiden näyttäminen ole paha asia, mutta pitääkö niitä julkisesti koko maailmalle näyttää.
