Perjantaina 8.11 televisiossa esitettiin Pasi Toivosen dokkari ”Pidän sinusta huolta, äiti”. Se oli koskettava dokumentti Pekka Tuomelasta, joka oli rakentanut pihaansa mummonmökin ja hoitaa siinä asuvaa muistisairasta äitiään. Äidin hoitaminen on mahdollista lyhennetyn työajan ja työnantajan joustamisen puitteissa.
”Mummot ensin ja työt sitten:” oli työnantaja todennut sovittaessa työaikajärjestelyistä. Siinä on oikeaa työelämän joustoa ja tiivistettynä elämän arvojärjestys. Jokainen meistä on ensisijaisesti jonkun lapsi, puoliso, vanhempi tai joku muu läheinen ja vasta toissijaisesti työntekijä.
Kukapa meistä ei haluaisi vanheneville vanhemmilleen hyvää vanhuutta. Käytännön elämäntilanteet ja mahdollisuudet omien vanhempien hoitamiseen vain eivät kaikilla sovi yhteen. Ja lisäksi me haluamme lapsillemme hyvää elämää ja lastenlapsillemme hyvää lapsuutta.
Monet työelämän loppusuoralla olevista työntekijöistä hoitavat työnsä ohella sekä vanhempiaan että lastenlapsiaan. Samaan aikaan oma jaksaminen heikkenee ja puolisonkin terveys saattaa olla miten sattuu. Mitä olivatkaan ne elämän ruuhkavuodet?
Kuvioon sopii oikein hyvin kohonnut eläkeikä ja jatkuvat työelämän uudistukset. Mutta kannattaako eläkeiän kynnyksellä enää ottaa loppukiriä työpaikalla ja voidaanko sitä työnantajan puolelta edes vaatia? Tuskin työnantaja on kenestäkään meistä kiinnostunut siirryttyämme eläkkeelle.
Suurin osa meistä poistuu työelämästä melko vähin äänin, eikä meidän työsaavutuksillammekaan taida lopulta olla kovin suurta merkitystä. Olemme helposti korvattavissa. Läheistemme elämään jätämme pysyvän jäljen.
Elämä kulkee omaa rataansa. Ensin vanhemmat huolehtivat meistä, sitten me huolehdimme lapsistamme, jossain vaiheessa huolehdimme vanhemmistamme ja toivottavasti lapsillamme on myös joskus halua huolehtia meistä. Toivottavasti tämä huolehtimisen ketju on mahdollista toteuttaa työelämän ohella.
Tärkeintä työtä on lopulta se läheisistä huolehtiminen. Mummot ensin ja työt sitten. ”Eipä sitten jää harmittamaan:” sanoi Pekka Tuomela dokumentissa.
Siitä kai postin lakossakin on kyse. Työstä pitäisi saada sellainen palkka, että sillä pystyisi huolehtimaan itsestään ja läheisistään. Ettei tarvitse vanhana harmitella, kuinka kaikki aika meni töissä eikä silti ollut koskaan rahaa edes tyydyttävään toimeentuloon.
