• Artikkelin kategoria:Yleinen
  • Artikkelin kommentit:0 kommenttia

Vietän parhaillaan juhlavuotta. Olen aloittanut työt nuorisonohjaajan virassa neljäkymmentä vuotta sitten. Työnkuva ja virkanimike ovat muuttuneet, mutta työ nuorten hyväksi jatkuu edelleen.

Yli neljäkymmentä vuotta sitten lähdin opiskelemaan nuorisonohjaajaksi. Halusin auttaa nuoria, koska itse olin nuorena ollut avun tarpeessa.

Maailma, jossa aloitin työurani 1980- luvun alussa, oli kovin erilainen kuin tämän päivän maailma. Olen tehnyt neljäkymmentä vuotta töitä nuorten hyväksi (se on ollut tavoite) ja viimeisinä työvuosina nuorten maailmasta kuuluu huolestuttavia viestejä joka suunnalta.

Mikä on mennyt pieleen? Koskaan aikaisemmin ei ole ollut niin paljon hankkeita ja auttamistahoja kuin on tänä aikana. Mitä enemmän rakennamme nuorten hyvinvointia, sitä huonommin he voivat.

Työurani alussa teimme asioita yhdessä nuorten kanssa. Yhdessä seurakunnassa maalasimme talkoilla leirikeskuksen. Osa maalareista oli alaikäisiä, työturvallisuussäännöt eivät varmasti olleet nykyajan mukaisia. Työn jälkikään ei todennäköisesti vastannut ammattilaisten tekemää työtä.

Mutta, meillä oli hauskaa ja nuoret olivat ylpeitä saavutuksestaan. Sen jälkeen oli hyvä kokoontua itse maalattuun leirikeskukseen. Työ palkitsi tekijänsä.

Toisessa kaupungissa nuorilla oli kesäpaikka saaressa. Kesä aloitettiin saaren kunnostustalkoilla. Paikat siistittiin, ulkovessojen alustat tyhjennettiin, sauna- ja nuotiopuut tehtiin itse. Yhteinen työ lisäsi yhteishenkeä ja taas saatiin tuntea ylpeyttä työn tuloksista.

Näin toimittiin, kunnes joku keksi valittaa, että alaikäisillä ei saa teettää töitä. Sitten tulivat monet muut valitukset, niiden seurauksena säännöt ja toiminta loppui.

Yhteiset hankkeet, valmiit toimintaohjeet, lukuisat raportit, erilaiset toimintasuunnitelmat, uudet lait ja jatkuvat uudistukset vievät nykyisin nuorten parissa työtä tekevien ihmisten työajan.

Me nykyajan ihmiset olemme mestareita tekemään yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Sanna Marin antoi yksinkertaisen vastauksen, kun häneltä kysyttiin Ukrainan sodan loppumisesta: ”Sota loppuu, kun Venäjä poistuu Ukrainasta.”

Samalla logiikalla voi vastata moneen kysymykseen. Kouluihin palaa työrauha, kun opettajien ohjeita noudatetaan. Jäljet korjaa ja maksaa hän, joka rikkoo ja syyllinen kiusaamiseen on hän, joka lyö tai pilkkaa. Jokainen vastatkoon omista teoistaan, myös nuoret.

Olen tämänkin vuoden aikana istunut monessa palaverissa, jossa paikalla on hupun taakse piiloutunut puhelintaan tuijottava nuori, huoltaja ja kolmesta kuuteen viranhaltijaa. Me aikuiset puhumme, miten voisimme auttaa nuorta, nuori ei sano mitään ja lopputulos jää nähtäväksi.

Mieluummin lähtisin sen nuoren kanssa nuotiolle. Hakisimme polttopuut, sytyttäisimme nuotion, paistaisimme makkaraa tai omenoita ja siinä samalla juttelisimme elämästä ja tulevaisuudesta. Ilman huppua ja puhelinta, ihminen ihmiselle.

Elämä on lopulta aika yksinkertaista, kaikessa ei tarvitse onnistua, ei ainakaan heti. Yksi nuotioilta voisi korvata monta hienoa strategiaa.

Vastaa