• Post category:Usko
  • Post comments:0 kommenttia

Luin Juhani Ahon kirjan ”Kevät ja takatalvi”. Olen lukenut sen aikaisemminkin, mutta kannatti lukea uudelleen näin Suomen juhlavuoden kunniaksi. Minua puhuttelivat kirjassa erilaisten aatteiden vaikutus ja niiden välinen vastakkain asettelu. Aho kuvaa kirjassaan Snellmanin, Lönrotin ja Paavo Ruotsalaisen toimintaa ja sen vaikutuksia Suomen kansaan 1800-luvun lopulla. Sekä fennomaaneilla että pietisteillä oli omat kannattajansa ja kummassakin joukossa oli nähtävissä voimakas hengen palo. Fennomaaninuoret haaveilevat koulun perustamisesta ja pietistinuoret papin urasta. Yksi kirjan päähenkilöistä, Antero, haaveilee näiden aatteiden yhdistämisestä. Kirja alkaa juhannuksen vietosta pappilassa. Pappilan nuoret kokoontuvat juhannuskokolle tanssimaan ja laulamaan. Seuraavan talven aikana nuoret kääntyvät pietisteiksi ja kirja päättyy uuteen juhannukseen, jolloin he paheksuvat tanssia ja laulua. He eivät pelkästään kieltäydy itse juhannusjuhlista, vaan vaativat kieltäytymistä koko pappilan väeltä pilaten vaatimuksillaan myös siskonsa juhannushäät. Mielestäni nuorten toiminnassa kulkivat rinnakkain hengen palo ja myös sen aiheuttama ahdistus.

Koulu ja kirkko ovat itsenäisen Suomen historiassa kulkeneet käsi kädessä. Jokaisesta suomalaisesta kunnasta löytyy koulu ja kirkko. Omana kansakouluaikanani 1960-luvun Suomessa jokainen lukuvuosi aloitettiin jumalanpalveluksella, jokainen koulupäivä aloitettiin aamuhartaudella ja jokainen kouluruokailu ruokarukouksella. Näin ei ole enää 2000-luvun koulussa. Tällä vuosituhannella koulu ja kirkko ovat lähteneet kulkemaan eri teitä. Koulun pitäisi nykyään olla uskontovapaata aluetta ja ehkä hyvä niin. Nykykoulussa on oppilaita monenlaisista perheistä ja vahvasti uskonnollinen opetus saattaa johtaa samaan ahdistukseen kuin Juhani Ahon kirjan pietistinuorten toiminta. Toivottavasti uskontovapaa koulu ei kuitenkaan ole uskovaisista vapaa koulu vaan paikka, jossa jokainen saa elää ja oppia oman arvomaailmansa mukaan. Koulu ja kirkko ovat edelleen osa suomalaista yhteiskuntaa.

Olen myös lukenut useita kirjoja, joissa yhteiskunnasta on yritetty tehdä uskontovapaata. Yksi minuun vahvasti vaikuttanut kirja on ollut kiinalaisen Emilian Wun teos ”Kuin höyhen myrskytuulessa”. Kirja on omaelämäkerrallinen kuvaus lapsuudesta Kiinan kulttuurivallankumouksen keskellä. Vallankumoukselliset hyökkäävät vahvasti sekä pappien että opettajien toimintaa vastaan, kirkko on hävitettävä ja koulu on saatava palvelemaan ateistista ideologiaa. Lopputulos on tuhoisa. Toimivaan, sivistyneeseen ja vapaaseen yhteiskuntaan kuuluvat koulu ja kirkko.

Mutta miten säilyttää hengen palo yhteiskunnassa, jossa kaikki mitataan rahassa? Miten tehdä nykyaikana työtä koulussa tai kirkossa, kun markkinatalousajattelu on vallannut molemmat? Nykyisin opettajista ja papeista on tehty asiakaspalvelijoita ja oppilaista ja seurakuntalaisista asiakkaita. Opettajuus tai pappeus kutsumuksena ei ole enää oleellinen näkemys. En suhtaudu oppilaisiini asiakkaina vaan nimenomaan oppilaina. Asiakkaalla on työntekijälle merkitystä, mikäli hän jotenkin hyötyy tästä taloudellisesti. Taloudellisesti kannattamattomaan asiakkaaseen ei kannata satsata. Mielestäni oppilaalla on merkitystä ihan omana itsenään, arvokkaana ihmisenä. Hänestä saattaa kasvaa tuottava yksilö tähän yhteiskuntaan, mutta hänellä on ihmisarvonsa, vaikka niin ei kävisikään. Minulle kympin ja vitosen oppilaiden ihmisarvo on sama ja molempien tulevaisuus on tärkeä. Asiakaspalvelijalle kympin oppilas on tuottavampi sijoitus kuin vitosen oppilas ja vitosen oppilaaseen kannattaa satsata vain, jotta vältytään suuremmilta taloudellisilta tappioilta. Seurakuntalaisena en halua tulla kohdelluksi asiakkaana tai kirkollisten tilastojen kaunistajana, vaan ihmisenä. Haluan tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenäni, ilman sen kokemista voin hyvin luopua asiakkuudestani kirkossa.  Kaipaan Juhani Ahon kuvaamaa hengen paloa sekä kouluun että kirkkoon, mutta ilman vastakkainasettelua tai toisten ihmisten tuomitsemista. Ei tanssi ja laulu juhannuskokolla hengen paloa sammuta, liika ahdasmielisyys voi sammuttaa.

Muutama viikko sitten Apu-lehdessä oli haastattelu 71- vuotiaasta emerituspoliitikko Esko Seppäsestä. Kysymykseen, mitä hän on elämässään oppinut, hän vastasi: ”Ystäväni, emerituspiispa Eero Huovisen kanssa toivotamme toisillemme, että ”totuuden henki, johda sinä meitä”. Kova se on hengen työ tässä kovassa maailmassa.” Entisen vasemmistoliiton poliitikon ja entisen piispan kohdatessa kohtaavat kaksi erilaista arvomaailmaa, molemmat etsivät totuuden hengen johdatusta. Koulussa on oltava tilaa kaikenlaisille totuuden etsijöille ja oppijoille. Kirkossakin on oltava tilaa kaikenlaisille totuuden etsijöille, mutta kirkosta toivon myös löytyvän sen sanoman, joka mainitaan  kyseisessä virressä sanoin: ”Kristuksen luokse, rakkauden tuojan, johda sä meidät”.

Vastaa