Marraskuun päivinä minua on työpaikan aulassa tervehtinyt kiiluvasilmäinen luuranko. Ei se elämääni ole häirinnyt ja olen sujuvasti ohittanut sen ilman suurempaa huomiota. En kuitenkaan pidä siitä.
Olen myös vieraillut muutamilla kouluilla ja tavannut käytävillä luurankojen lisäksi vampyyrejä, viikatemiehiä, velhoja ja piruja. Toimintatapani on sama. Sukkuloin sujuvasti tässä henkimaailman viidakossa kohti määränpäätäni. Eivät ne minun rauhaani häiritse, mutta en pidä niistä.
Viime vuosina nämä halloween-hahmot ovat vuosi vuodelta suurempina joukkoina vallanneet marraskuiset koulut, kaupat ja työpaikat. Pimeyden keskelle lisää pimeyttä.
Kun pirujen ja vampyyrien riemumarssi päättyy joulupukit ja tontut valtaavat koulut, kaupat ja työpaikat. Ne eivät ole viime vuosien tulokkaita, mutta niistäkään en ole koskaan pitänyt.
Lapsena joulupukki pelotti. Ei saanut itkeä, ei huutaa eikä tapella, kun tontut kyttäsivät ikkunan takana ja kertoivat kaiken joulupukille. Joka vuosi sorruin ennen joulua kaikkiin edellä mainittuihin paheisiin ja olin siis ansainnut pelkkiä risuja. Ajatus oli pelottava.
Näen halloween-hahmot ja joulupukit lapsen kannalta pelottavina. Sen sijaan en ole koskaan pelännyt seimiasetelmia enkä joulukuvaelmia. Kuitenkin ne ovat kiellettyjen listalla toisin kuin ensin mainitut.
Aikuisena joulupukki on minulle harmitonta joulusatua, mutta halloween-hahmojen taustalla näen uskonnollista ajattelua ja symboliikkaa. Me länsimaiset, uskonnosta vieraantuneet ihmiset emme vain osaa enää tunnistaa uskonnollisia rituaaleja ja ajatusmalleja.
Uskonnoilla on kuitenkin valtavan iso merkitys maailman kansojen elämässä ja toiminnassa. Se ei poistu sillä, että kiellämme uskonnollisen todellisuuden.
Kenenkään ei tarvitse uskoa mihinkään yliluonnolliseen eikä harjoittaa mitään uskontoa, jos ei halua, mutta uskonnollisen todellisuuden kieltäminen on vaarallista. Jos minä en usko, niin moni ihminen kuitenkin uskoo, monet jopa hyvin fanaattisesti ja vaarallisesti.
Tämän epävarman ja monella tavalla pelottavan maailman keskellä en kaipaa lisää pelotteita. Pirullinen paha riehuu Ukrainassa ja monessa muussakin paikassa. Luurankoja syntyy sodan, väkivallan ja huumeiden seurauksena. Todellinen viikatemies niittää satoa eikä se ole leikkiä.
Uskonnot saavat aikaan pelkoa, ahdistusta ja väkivaltaa. Uskonnot saavat aikaan myös paljon hyvää, levittävät rakkautta ja toivoa. Jos vaiennamme sen hyvän, mitä usko tuo elämään, vallan ottavat he, joiden uskonto alistaa ja tappaa.
Jos annamme lapsillemme luvan lähteä kouluun piruksi pukeutuneena, miksi emme saisi opettaa heitä turvautumaan rukoukseen silloin, kun pelottaa? Jos opettajana voin vapaasti mennä kouluun viikatemieheksi pukeutuneena, miksi en saa sanoa ääneen, että meillä on myös kuoleman voittaja?
Opettajana en ole puhunut oppilailleni kristinuskosta, joten minua ei voi syyttää tuputtamisesta. En ole puhunut halloweenistakaan, mutta se ei olisi ollut tuputtamista.
