Olen siinä iässä, jotenkin tuosta lauseesta tulee mieleen lapset ja nuoret, mutta kyllä minäkin olen siinä iässä. Jokainen meistä on jossain iässä. Minä olen nyt siinä iässä, että lähipiiristä ja omasta ikäluokasta alkaa ihmisiä siirtymään kiihtyvällä tahdilla eläkkeelle. Ja koska eläköityminen on joidenkin kohdalla jo tapahtunut, joillakin juuri tapahtumassa tai odottamassa muutaman vuoden sisällä, niin puheet liittyvät usein kyseiseen aiheeseen.
Tämä koronakevät on jotenkin kiihdyttänyt eläköitymistä. Vielä vuoden alussa joku saattoi kuvitella jatkavansa töissä muutaman vuoden, sitten tuli korona ja pikasiirto pois työelämästä.
Monissa keskusteluissa olen miettinyt näiden ikätovereiden kanssa, mitä tekisimme toisin, jos työelämää olisi vielä jäljellä pitemmän kaavan mukaan. Useimmiten vastaus on, että ottaisin rennommin. Ei sillä uskollisella ja tunnollisella uurastamisella ole saavuttanut mitään, ei edes kiitosta.
Siihen meidät kasvatettiin, tee työsi tunnollisesti ja ahkerasti, ensin työ ja sitten leikki, älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä tänään jne. Ja moni yritti tehdä ensin kaiken työn, kunnes huomasi, että tehtävä on mahdoton, sillä työ ei lopu koskaan. Tunnollinen työntekijä palkitaan seuraavalla työtehtävällä ja niin jää leikit leikkimättä. Olisi kannattanut ottaa rennommin.
On sitten niitäkin, jotka ovat ottaneet niin rennosti, että työura ei ehtinyt koskaan edes alkaa. Ja jos ottaa oikein rennosti, saattaa päätyä rentun rooliin. Nämä elämän kovan korkeakoulun kasvatit jakavat elämänohjeitaan kovin mielellään, jos heidän kanssaan jää keskustelemaan. Jotenkin he tuntuvat ajattelevan, että tällainen tunnollinen, keskiluokkainen työntekijä ei olisi tässä samalla käynyt myös sitä elämän kovaa korkeakoulua. Eiköhän tässä olla elämänkoululaisia kaikki vauvasta vanhukseen, rentusta uraohjukseen.
Elämä olisi siis hyvä ottaa rennosti, mutta ei rentusti. Monissa lehdissä on julkaistu juttuja siitä, mitä julkkikset sanoisivat nuorelle itselleen. Hassu kysymys, sillä nuorelle itselleen ei voi sanoa mitään. Jos voisin, sanoisin nuorelle itselleni, että ota rennosti, mutta älä liian rennosti. Parempi käydä muutakin koulua kuin elämänkoulua. Tätähän en voi itselleni sanoa, koska sitä nuorta itseäni en saa takaisin.
Siispä sanon eläkeikää lähentelevälle itselleni, että ota rennosti. Sipilän hallitus siirteli eläkeikää sen verran eteenpäin, että jäljellä on vielä muutama työvuosi, siis ehdin vielä harjoitella tuota rennosti ottamista töissäkin. Siitä taitaa tulla melkoinen korkeakoulu. Rentuksi en aio ryhtyä, työ hoidetaan asiallisesti loppuun asti, mutta ei se tässä elämässä aina ole niin viimeisen päälle tarkkaa. Vähemmälläkin pärjää.
Nuorelle itselleni en voi enää sanoa mitään, sillä oma nuoruus on eletty niin kuin on eletty. En ole enää siinä iässä. Minulla on siitä hieno työ, että saan sanoa jotain niille ihmisille, jotka parhaillaan elävät omaa nuoruuttaan eli ovat nyt siinä iässä. Elämän voi ottaa vakavasti, mutta ei kannata ottaa liian vakavasti. Ei se niin vakavaa ole, jos ei aina jaksa tehdä parastaan, toiseksi paraskin riittää usein. Pääasia, että jaksaa olla tekemättä pahintaan. Eläkää rennosti ihmisiksi, älkää alkako rentuiksi.
