JOULUIHMINEN
Joulukuusenkynttilä

JOULUIHMINEN

Kohtasin kadulla jouluihmisen, hän oli saanut joulupaketin. Tule katsomaan, mitä sain pelastusarmeijan joulujuhlasta, ja lisäksi pussillisen perunoita. Hän oli niin iloinen lahjastaan ja samalla huolehti kaveristaan. Jatkoimme matkaa iloiten, vuoroin…

0 kommenttia
RAITTIUTTA, RAUHAA JA RAKKAUTTA
Joulukuva aapisesta

RAITTIUTTA, RAUHAA JA RAKKAUTTA

”Tiedän kyllä, että Afrikan lapsilla on nälkä, mutta silti haluaisin…” Näin alkoi vuosikymmeniä sitten erään sukulaismiehen lapsuusaikainen kirje joulupukille. Nykyajan ihmisen silmin kirjeen sisältämät lahjatoiveet ovat kovin vaatimattomia. Tyttäreni kirjoitti…

0 kommenttia
Osattoman joulu
Joulukirkko

Osattoman joulu

Hän oli kävelemässä töistä kotiin. Päivä oli ollut kiireinen, juuri sellainen, kuin hän oli odottanutkin. Viimeisinä päivinä ennen joulua kaupan kassalla ei lepäilty. Asiakkaita tuli tasaisena virtana ja kassakoneet käyttäjineen…

0 kommenttia