Tunnen ihmisen, jolla on taas kerran meneillään viimeinen työviikko. Hän ei ole ensi viikolla joululomalla eikä eläkkeellä, vaan työttömänä. Jälleen kerran, koska jatkuvien määräaikaisten työsopimusten seurauksena on säännöllisin väliajoin viimeisiä työviikkoja ja työttömyysjaksoja.
Hänellä on kaksi korkeakoulututkintoa ja työkokemusta monenlaisista työsuhteista. Hän on ns. mies parhaassa iässä. Kaikesta tästä huolimatta Suomi-nimisestä hyvinvointivaltiosta ei tunnu löytyvän pysyvää ja turvattua asemaa työmarkkinoilla työhaluiselle ja -kykyiselle ihmiselle.
Tämä ihminen ei ole yksin, vaan valitettavasti hänellä on suuri joukko kohtalotovereita. Kulunut syksy on täyttynyt yt-neuvotteluista ja irtisanomisuutisista.
Helsingin Sanomissa oli maanantaina 8.12.2025 henkilöhaastattelu Vilma Lappalaisesta, joka on valmistumassa terveydenhoitajaksi Lappeenrannassa. Hän on vaihtanut alaa matkailualalta huonon työtilanteen vuoksi terveydenhoitoalalle, koska monta vuotta julkisuudessa on uskoteltu, että hoitoalalla riittää töitä.
Suomi-niminen hyvinvointivaltio tarjoaa tutkintonsa suorittaneelle nuorelle aikuiselle joululahjaksi hylättyjä työhakemuksia. Lupaus terveydenhoitoalan hyvästä työtilanteesta ja koulutuksen kannattavuudesta on haihtunut savuna ilmaan. Palkkatöiden sijaan Lappalainen miettii jopa vapaaehtoistöihin hakeutumista.
Samaan aikaan, kun Lappalainen hakee uransa ensimmäistä terveydenhoitajan paikkaa, Etelä-Karjalan hyvinvointialue karsii säästösyistä 400 työpaikkaa ja jättää 140 määräaikaisuutta jatkamatta.
Suomalaiset hyvinvointialueet tarjoavat työntekijöilleen joululahjoiksi kiristyksiä, heikennyksiä ja irtisanomisia. Vanhenevan väestön ja pitkien välimatkojen maassa ei ole varaa ylläpitää toimivaa terveydenhoitoa.
Muistissani on syksy 1975, jolloin teini-ikäisenä olin juuri kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja alkanut seuraamaan valtakunnan uutisia. Silloin presidentti Kekkonen julisti kansallisen hätätilan, koska maassa oli 62 000 työtöntä ja työttömyysprosentti oli 2,6. Nyt meillä oli Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 276 000 työtöntä ja 9,5 %: n työttömyysaste.
Missä on kansallinen hätätila? Eikö meillä todellakaan ole tarjota työikäisille ja -haluisille ihmisille mitään muuta kuin tyhjiä puheita? Nyt olisi korkea aika kiinnostua tavallisista suomalaisista työikäisistä ihmisistä ja heidän selviytymisestään.
Tilastokeskuksen numerot ja prosentit eivät ole vain numeroita, vaan jokaisen numeron takana on ihminen. Ihminen, joka on huolissaan omasta ja perheensä tulevaisuudesta ja toimeentulosta. Ihminen, joka ei kaipaa kiristyksiä eikä syyllistäviä puheita, vaan turvattua työpaikkaa.
Maailmantilanne on haastava. Suomen taloudellinen tilanne on haastava. Kumpikaan niistä ei ole tavallisen suomalaisen syytä eikä hän myöskään pysty niitä ratkaisemaan.
Joten arvoisa maan hallitus, voisitteko rauhoittaa jatkuvaa kriisipuhetta ja vähentää kansalaisten syyllistämistä. Jos ette voi tarjota työtä ja toimeentuloa, niin tarjotkaa edes vähän empatiaa ja uskoa tulevaisuuteen.
