Pois alta risut ja männynkävyt,
huudettiin lapsena,
heiteltiin metsään risut ja männynkävyt,
hypeltiin yli puiden runkojen
ja matka jatkui laulellen.
Mikä ei tapa, se vahvistaa,
sanottiin aikuisena,
raivattiin tieltä risut ja männynkävyt,
käveltiin yli puiden runkojen
eteenpäin reippaasti astellen.
Tuli tielle uusia risuja,
riitti poluilla käpyjä,
kaatui eteen jälleen lahoja mäntyjä.
Hiipii mieleen epätoivon siemen,
enää en jaksa, tähänkö jään.
Ei lopu risut ja männynkävyt,
elämä kuluttaa,
ei ole voimaa risuja heitellä,
ei nouse jalka ylitse runkojen,
tähän elämä pysäyttää.
On aika yli runkojen hypellä,
risuja heitellä.
On aika itse tietänsä raivata
ja esteet polultaan korjata,
lopulta toisten apuun turvata.
Pois alta risut ja männynkävyt,
siivoan polkusi.
Mikä ei tapa, se aikansa vahvistaa,
vahvan käteni sinulle ojennan,
me yhdessä selvitään.
