Helvi oli syntynyt 1900- luvun alussa Käkisalmella. Nuorena aikuisena hän joutui lähtemään miehensä kanssa evakkotaipaleelle päätyen lopulta pieneen satakuntalaiseen kylään, jonne he rakensivat 1950- luvulla talon. Mies kuoli jo 1960- luvun lopulla ja Helvi eli elämänsä reilut 30 viimeistä vuotta leskenä. Heillä ei ollut lapsia, joten Helvi eleli talossaan yksin. Äitini kotipaikka ja meidän kesäpaikkamme Nappila oli Helvin talon naapurissa ja niinpä Helvistä tuli minulle ja sisaruksilleni varamummo. Omaan mummolaamme emme aina olleet tervetulleita, mutta Helvi otti meidät  iloisesti vastaan. Usein menin Helvin luokse yöksi ja oikea mummuni tuli minua sinne tapaamaan. Helvi ja mummuni olivat hyviä ystäviä. Minun elämääni Helvi on jättänyt lähtemättömän jäljen. Muistan, kuinka usein tulin myöhään perjantai-iltana opiskelupaikkakunnaltani tai töistä hänen luokseen ja hän odotti iltapalan ja lämmitetyn saunan kanssa. Vieläkin kuulen korvissani Helvin sanat: ”Ota, ota” ja näen silmissäni hänet kahvipannu kädessä. Hän oli koko kylän karjalanpiirakkamestari. Kuulen korvissani myös hänen naurunsa pelatessamme jotain lautapeliä tai ”heittäessämme sikaa”. Kesäisin Helvillä oli tapana pyöräillä päivittäin kahden kilometrin päähän jokirantaan uimaan. Suurin asia, joka minulle on jäänyt Helvistä mieleen, on kiitollisuus. Nuorena tiesin, miten monia vaikeita elämänvaiheita hän oli elänyt läpi, mutta en sitä ymmärtänyt. Iän myötä olen oppinut entistä enemmän arvostamaan hänen elämänasennettaan ja se rohkaisee monissa oman elämän vaiheissa.

Isäni adoptioäiti asui Helsingissä ja toimi varamummona monille nuorille alivuokralaistytöille. Hänellä oli kerrostalo-osakkeessaan vapaa huone, jota hän vuokrasi. Itsekin asuin muutaman kuukauden hänen alivuokralaisenaan. Hänellä oli eläkeikään asti ollut kotiapulainen eikä hän erottanut vuokralaista ja kotiapulaista toisistaan, vaan odotti vuokralaisilta palvelijan asennetta. Vuokralaiset taas vuokrasivat huoneen eivätkä varautuneet kotitöihin. Mummoni ei ollut mitenkään helppo vuokranantaja eikä herttainen varamummo.  Vanhemmiten hän myös syytti vuokralaisia varastamisesta. Hänen suuri huolensa oli, kun mistään ei löydä kunnon kotiapulaista. Viimeiset elinvuotensa hän vietti dementoituneena terveyskeskuksen vuodeosastolla tyytyväisenä, koska viimeinkin oli löytänyt riittävästi hyviä kotiapulaisia.

Tällä viikolla verkkoon on avautunut varamummopalvelu. Eräs kuopiolainen opiskelija etsi lehti-ilmoituksella varamummoa opiskelukaupungistaan Joensuusta sillä seurauksella, että aukesi kokonaan uusi verkkosivusto. Ajatus on hieno ja toivottavasti moni opiskelija löytää varamummon ja saa sitä kautta myös asunnon. Varamummoista voi saada elinikäisiä ystäviä ja heidän ystävyytensä voi kantaa vielä heidän kuoltuaankin. Eri sukupolvet tarvitsevat toisiaan, nuorilla on paljon annettavaa vanhemmille ja päinvastoin. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan ole ihanteellisia seuralaisia eivätkä kaikki mummot ole herttaisia. Tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Vanhempien ihmisten tulee osata antaa nuorille tilaa ja vapautta ottaa oma paikkansa elämässä ja nuorten tulee osata arvostaa vanhempien elämänkokemusta. Toivottavasti varamummopalvelu ehkäisee sekä nuorten että vanhempien ihmisten yksinäisyyttä ja luo  yhteisöllisyyttä sukupolvien välille.

Vastaa