Suomalainen peruskoulu on ihmeellinen laitos. Sitä huudetaan apuun, kun joku asia yhteiskunnassa kaipaa korjausta. Sen odotetaan korjaavan puutteet ja virheet, joita yhteiskunnassa on tehty. Peruskoulun pitäisi hoitaa perheiden tilanteet ja pelastaa lasten tulevaisuus.
Peruskoulun oletetaan tekevän ihmeitä kaikilla elämän alueilla. Ihmeellinen, kaiken osaava, kaiken hallitseva ja kaiken pelastava peruskoulu, yhteiskunta pienoiskoossa.
Noin 150 vuotta sitten koulun tehtävä oli opettaa lukemaan ja laskemaan, se riitti suurelle osalle kansaa. Sitten tuli yleinen oppivelvollisuus, kaikille tasa-arvoinen peruskoulu, pidennetty oppivelvollisuus. Lisää tehtäviä koululle ja lisää oppivelvollisuusvuosia.
Ja nyt ollaan tässä: peruskoulun pitäisi antaa akateemiset valmiudet jatko-opiskeluun, opettaa käden taitoja ja taideaineita. Koulun odotetaan opettavan vuorovaikutus-, tunne-elämä- ja työelämätaitoja. Koulun tehtävä on antaa seksuaali-, terveys-, talous-, yhteiskunta-, liikenne-, elämäntaito-, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatusta.
Koulun tehtävä on tarjota lapsille ja nuorille liikuntamahdollisuuksia, harrastuksia, kouluateria, mielellään myös aamupala ja välipala sekä mahdollisuus läksyjen tekemiseen. Koulu on monitoimilaitos, jonka tulee tarjota kaikki, mitä lapset ja nuoret elämässään tarvitsevat ja tietenkin maksuttomana.
Ja jotta voidaan hoitaa kaikki nämä tehtävät, tarvitaan työntekijöitä, moniammatillista yhteistyötä. Oppilaiden hyväksi tekevät töitä opettajat (luokan-, aineen- ja erityisopettajat sekä opinto-ohjaajat), koulunkäynninohjaajat, kouluvalmentajat, lukutaitovalmentajat, kuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat, lääkärit, nuorisotyöntekijät, poliisit, sairaanhoitajat, eli lukuisa joukko eri ammattialojen asiantuntijoita.
Suomalaisen peruskoulun tehtävä on siis hoitaa lasten ja nuorten elämässä kaikki muu paitsi uskontokasvatus. Peruskouluun ovat tervetulleita monien ammattialojen edustajat, mutta pappeja siellä ei kaivata. Uskontokasvatuksesta on tullut suorastaan rikollista toimintaa, vaiettu puheenaihe.
Näitä nykyajan hämmentyneitä, ahdistuneita ja monella tavalla käyttäytymisellään oireilevia lapsia ja nuoria pitää kaikin mahdollisin tavoin varjella uskonnolliselta toiminnalta. Pitää varjella, vaikka juuri uskonnot voisivat tuoda elämään turvaa ja antaa sille tarkoituksen.
Uskonnot ja ihmisen tarve uskonnolliseen ajatteluun ei ole maailmasta häipynyt, päinvastoin. Tässä maailmassa, jossa vallitsee uskontojen ja ideologioiden sekamelska, koulu ei saisi tarjota turvallista mahdollisuutta tutustua uskonnolliseen maailmaan ja harjoitella kriittistä uskonnollista ajattelua.
Jos koulu ei tarjoa mahdollisuutta tutustua uskontoihin ja ideologioihin, se tehtävä jää uskonnollisille yhteisöille, ja monet niistä eivät tarjoa mahdollisuutta kriittiseen ajatteluun. Uskonnolliset, fundamentalistiset yhteisöt opettavat, miten kuuluu elää ja ajatella, ne eivät tarjoa vaihtoehtoja, ne tarjoavat kasvualustan radikalisoitumiselle.
Onko siis niin kovin paha asia, jos koulussa rukoillaan ruokarukous, ei siihen ketään pakoteta? Onko niin paha, jos koulussa järjestetään uskonnollisia tilaisuuksia, ei niihin ketään pakoteta osallistumaan? Onko niin vaarallista, että kouluissa opetetaan uskontoa, sillä se on oman uskonnon mukaista, tunnustuksetonta opettamista?
Lasten ja nuorten elämässä on paljon vahingollisempia asioita kuin ruokarukous tai koulun uskonnolliset tilaisuudet. Parhaimmillaan usko voi pelastaa elämän ja pahimmillaan tuhota sen. Koulu ei ole se paikka, jossa uskonnolla tuhotaan elämää, siellä tarjotaan rakennusaineita, jotta osataan pysyä erossa tuhoavalta uskonnollisuudelta.
