Nykyisin tulen kovin surulliseksi kuunnellessani uutisia. Tulen surulliseksi jopa hyvistä uutisista, kuten siitä, että työllisyysaste on noussut ja hallitus edistää alle 30- vuotiaiden työnsaantimahdollisuuksia helpottamalla irtisanomisia. Uutisissa on kerrottu työllisiä olevan nyt 90 000 enemmän kuin hallituskauden alussa ja sitkeällä työllä hallitus saavuttaa työllisyystavoitteensa ennen aikojaan. Onhan se hyvä uutinen.
Sekä uutislähetyksissä että television ajankohtaisohjelmissa aiheesta on ollut keskustelemassa myös alle 30- vuotiaita ja he ovat vakuuttaneet olevansa ensimmäinen sukupolvi, josta tulee vanhempiaan köyhempi. He ovat sukupolvi, joiden vanhempien sukupolveen minäkin kuulun. Ja koska kuulun tämän sukupolven vanhempiin, tulen surulliseksi näistä uutisista, sillä vanhempien tapaan haluaisin lapsilleni hyvää, mutta käytännössä joudun seuraamaan heidän kivistä tietään työmarkkinoille.
Eräs Helsingin yliopiston opiskelija vakuutti televisiouutisissa olevansa köyhempi kuin vanhempansa nuoruudessaan. Ehkä se hänen kohdallaan oli totta, mutta suurin osa nykyajan opiskelijoista elää paljon vauraampaa elämää kuin me elimme opiskeluaikoinamme. Tuskin he edes suostuisivat asumaan sellaisissa kolhooseissa, missä minäkin opiskeluaikana asuin omistamatta muuta kuin sängyn, matkaradion ja muutaman astian. Tilanne muuttuu valmistumisen jälkeen. Me pääsimme valmistuttuamme heti töihin, suurin osa sai jo valmistumisvuonna vakituisen viran ja siitä alkoi taloudellisesti turvattu elämä joka monilla on jatkunut läpi työuran.
Monilla nykyisillä alle 30- vuotiailla elämä on taloudellisesti turvatumpaa opiskelijana kuin valmistumisen jälkeen. He tekevät sijaisuuden siellä ja toisen täällä, elämä on pätkätöiden ja työttömyysjaksojen vuorottelua, säännöllistä tilipäivää ei ole, sen sijaan on säännöllinen vuokranmaksu ja opintolainan lyhennys. Onneksi monilla on ne hyvin toimeen tulevat vanhemmat, jotka voivat hätätapauksessa auttaa vuokranmaksussa tai opintolainan lyhennyksessä, jos jossain kuussa ei tulekaan riittävästi tuloja tai tili tulee vasta eräpäivän jälkeen.
Hyvä uutinen on se, että työllisyysastetta halutaan nostaa ja kaikille alle 30- vuotiaille halutaan tarjota töitä, mutta tulen surulliseksi siitä, että se tehdään koko ikäluokan kustannuksella. Suurin osa tästä ikäluokasta on opiskellut yhden tai useamman peruskoulun jälkeisen tutkinnon, he ovat työhaluisia ja työkykyisiä ihmisiä, jotka ansaitsevat hyvän startin työelämälleen. En näe hyvänä alkuna sitä, että heidät kaikki laitetaan työmarkkinoiden alennusmyyntiin vain siksi, että osa heidän ikäluokastaan on syrjäytynyt. Parhaassa fyysisessä kunnossa olevat ja ajankohtaisimman koulutuksen saaneet työntekijät ovat kuin tarjoustavaraa.
Uutisissa kerrottiin myös, että eniten työntekijämääräänsä ovat lisänneet henkilöstövuokrausfirmat, eli firmat, joiden kautta työnantajat voivat palkata työntekijöitä lyhyisiin työsuhteisiin ja ilman mitään etuja. Henkilöstövuokrausfirma on hyvä mahdollisuus niille työnhakijoille, jotka eivät haluakaan vakituista työtä, vaan tekevät mielellään lyhyitä pätkiä töitä ja saavat välillä olla vapaalla omien suunnitelmiensa mukaan. Huono mahdollisuus se on silloin, kun haluaisi vakituista työtä, mutta tarjolla on vain vuokraustöitä huonolla palkalla. Elämän vakiinnuttaminen vuokratyön varassa on heikkoa ja luo jatkuvaa stressiä tulevaisuudesta.
Joku nuori sanoi uutislähetyksen haastattelussa, että miksi samanlaista ehdotusta ei tehdä yli 50- vuotiaille työntekijöille. Hyvä ja ajattelemisen arvoinen kysymys. Alle 30- vuotiailla on kivinen tie työmarkkinoille ja yli 50- vuotiailla on kivinen tie pois työmarkkinoilta. Monet yli 50- vuotiaat tuskailevat jaksamisensa kanssa, työelämää on jäljellä yli kymmenen vuotta ja voimavarat ovat vähissä jo nyt. Työelämän uudistukset ja kiihtyvä työtahti uuvuttavat siinä vaiheessa, kun pitäisi saada helpotuksia. Moni olisi valmis vähentämään työtuntejaan, mutta se turvallinen ja vakituinen virka pitää otteessaan. Siksi vanhempiin työntekijöihin ei voida kohdistaa samoja toimenpiteitä, koska he ovat jo saavuttaneet asemansa, jota ei niin helposti pureta, ei pureta, vaikka haluaisikin. Työssä olevat ovat turvassa, mutta heikoilla ovat myös yli 50- vuotiaat työttömät, heitä ei kannata nuorten kadehtia.
Eniten suren sitä, mihin sävyyn työntekijöistä puhutaan. Eivät firmat pärjää ilman työntekijöitä, sillä työntekijät ovat se voimavara, joka tekee firmojen tuloksen. Eivät he ole mikään rikollisjoukko, joka tulee työpaikalle ryöstöretkelle. Työntekijäkin on omalla tavallaan yrittäjä, hän myy ammattitaitoaan ja työpanostaan ja hänellä pitäisi olla oikeus olla ylpeä ammattitaidostaan. Ei ihmisen työstä tarvitse maksaa ylihintaa, mutta ei sitä pitäisi myöskään laittaa alennusmyyntiin. Kovasti toivon, että 20 – 30- vuotiaat lapseni voisivat opiskella turvallisella mielellä tietoisina siitä, että valmistumisen jälkeen heillä on turvallinen tulevaisuus työelämässä.