Henkilöllä oli kokoaikainen kausityö. Kausi päättyi ja työsuhde sen mukana, näin käy kausiluonteisessa työssä. Alkoi työttömyysjakso ja työnhaku.
Työttömyyttä ei kestänyt kuin lyhyen ajan, sillä hän sai uuden työpaikan. Onnittelut työpaikasta. Kysyessäni uudesta työstä maksettavaa palkkaa, onnittelut saivat jatkoksi kysymyksen: ”Miten aiot pärjätä?”
Suomen hallituksella olisi varmaan vastaus esittämääni kysymykseen. Vastaus voisi olla esimerkiksi, että muuta halvempaan asuntoon. Halvasta yksiöstä on aika vaikea muuttaa pienempään ja halvempaan.
Vastaus voisi olla myös, että luovu autosta, mutta miten haja-asutusalueelta pääsee muutaman kymmenen kilometrin päähän työpaikalle ilman omaa autoa. Autoa ei voi vaihtaa halvempaan, sillä sen olisi tarkoitus toimia muutakin kuin varaosina.
Ihmettelen vain, kuinka pieniä palkkoja monista töistä kehdataan maksaa.
Toisella henkilöllä on työpaikka, mutta uusi vuosi alkoi lomautuspäätöksellä, eikä millään parin viikon lomautuksella, vaan muutaman kuukauden pituisella. Työttömyysturvan heikennykset osuvat sopivasti maaliinsa.
Työttömyysturvan heikennyksiä hallitus perustelee sillä, että ihmisten pitäisi hankkia työpaikka, siten heidän taloudellinen tilanteensa paranee. Ihmettelen vain, miksi lomautetun pitäisi hankkia työpaikka, hänellähän on jo sellainen.
Kolmas henkilö kutsuttiin koeajan viimeisenä päivänä ja viimeisellä työtunnilla työnjohtajan puheille. Viesti oli lyhyt ja selkeä, kerää tavarasi, tämä työsuhde päättyy tähän, ei suurempia selityksiä. Siinä särkyivät tulevaisuuden suunnitelmat ja itsetunto.
Ihmettelen vain, kuinka helposti ja epäinhimillisellä tavalla ihminen voidaan heittää ulos työpaikasta.
Neljäs henkilö selittää kiihtyneellä äänellä, kuinka ahneet työntekijät ovat taas lakkoilemassa. Hän, joka on tehnyt työuransa johtavassa asemassa ja vastuullisessa työssä. Jäätyään vuosituhannen alussa eläkkeelle tärkeästä virastaan hän on nauttinut suurempaa eläkettä kuin mitä moni työntekijä saa palkkaa.
Ihmettelen vain, miksi se ahne on aina työntekijä.
Vuonna 2005 presidenttimme Sauli Niinistö käynnisti vaalikampanjansa teemalla ”Vastakkainasettelun aika on ohi”. Kampanjan idea oli, että olemme kaikki työväkeä. Mihin on kadonnut tuo Niinistön kampanjan hieno ajatus?
Suomalainen työelämä ja yhteiskunta kaipaa kovasti sillanrakentajia. Sillarakentajien sijaan meillä riittää vastakkaisilla rannoilla huutelijoita. Kansa huutelee vastakkaisilla rannoilla samalla, kun hallitus kääntää hitaasti velkalaivaansa.
Velkalaiva kääntyy hitaasti ja puheet ovat kovia. Pelkään, että moni yksityinen talous ajaa karille tuota laivaa käännettäessä. Voisiko kovien puheiden ja huutelun lisäksi myös kuunnella ihmisiä, jotka ovat aidosti huolissaan selviämisestään.
Kasvatus-, koulutus- ja ohjausalan ammattilaisena ihmettelen, millaiseen työelämään olen ohjaamassa nuoria. Monille nuorille työelämä näyttäytyy aivan liian kovana ja vaativana. Työelämässä käytössä olevat uhkailu ja kiristys ovat huonoja motivaattoreita.
