”En taida mennä sinne enää huomenna.” Näin totesi eräs ekaluokkalainen tultuaan kotiin ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Koulun alkamista oli odotettu innokkaasti, ensimmäisenä koulupäivänä kirkastui karu totuus: tämä ei ollutkaan mikään kiva elämys vaan vuosien koulutaival.
Elokuun alussa lehdet ja uutislähetykset tekevät juttuja tulevista ekaluokkalaisista, jotka odottavat innoissaan koulun alkamista. Kouluun on kiva mennä. Ekaluokkalaisen koulun aloittamiseen liitetään hyviä ja mielenkiintoisia asioita.
Ekaluokkalaiset aloittavat koulun innoissaan ja kuinkas sitten käy. Kouluviihtyvyys laskee vuosi vuodelta, ei ehkä yhtä nopeasti kuin tällä esimerkin kaverilla, mutta kuitenkin. Jossain vaiheessa kouluun ei olekaan enää kiva mennä.
Me lähetämme lapsemme nykyisin kouluun kuin johonkin elämyspuistoon tai tavarataloon. Koska koulu on enemmän työpaikka kuin elämyspuisto eikä siellä voi koko ajan toimia oman mielen mukaan, edessä on väistämättä pettymys.
Koulupäivän jälkeen kysymme lapsiltamme, oliko koulussa kivaa, niin kuin siinä ilmenisi koulun merkitys. Jospa kysyisimmekin, mitä sinä tänään opit. Kouluun mennään oppimaan eikä pitämään hauskaa. Opiskelu vaatii työtä eikä se aina ole kivaa, mutta oppiminen ja asioiden oivaltaminen on innostavaa.
Lapsi on luonnostaan utelias ja oppimishaluinen. Lapsi osaa myös iloita taidoista ja asioista, joita hän oppii. Maailma on täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita, niissä riittää ihmettelemistä ja oppimista läpi kouluvuosien ja vanhuuteen asti. Ei oppimisen ilo lopu aakkosiin eikä siihen, että osaa numerot sataan asti.
Muistan ysiluokkalaisen, joka oli laittanut kotonaan hyllyä huoneensa seinään. Hylly ei meinannut mennä millään suoraan ja sitten hänen ajatuksissaan oli syttynyt lamppu: ”Tähän tarvitaan Pythagoraan lausetta”. Hän kertoi tuota havaintoaan silmät innosta loistaen.
Yläkoululainenkin voi mennä mielellään kouluun eivätkä kaikki lukiolaiset ole uupuneita. On paljon nuoria, jotka osaavat iloita opiskelusta ja hyödyntävät oppimiaan asioita elämässään. Mikä sen hienompaa, kun päässä syttyy lamppu, minä olen oppinut jotain uutta ja hyödyllistä.
Moni opettaja joutuu lukemattomia kertoja vastaamaan kysymykseen: ”Mihin tätä tarvitaan?” Toiset ilmaisevat asian suoremmin: ”Tätä ei missään tarvita.”
Ihminen on elänyt myös luolakaudella ilman mitään koulusivistystä. Totta, ei paljon mitään tarvita. En kuitenkaan haluaisi palata niin alkeelliseen ja yksinkertaiseen, sivistymättömään elämään. Oppiminen avaa elämässä uusia mahdollisuuksia.
Koulu ei ole elämyspuisto eikä tavaratalo. Ne tarjoavat hetkellisesti jotain kivaa ja seuraavana päivänä tekee mieli etsiä jotain uutta kivaa. Koulu avaa mahdollisuuden elämän pituiselle tutkimusmatkalle ympäröivään maailmaan, yhteiskuntaan ja vuorovaikutukseen.
Rohkaistaan lapsiamme ja nuoriamme tällä tutkimusmatkalla. Rohkaistaan heitä tekemään työtä oppimisen eteen ja iloitaan heidän kanssaan uusista tiedoista ja taidoista.
