• Artikkelin kategoria:Uutinen
  • Artikkelin kommentit:0 kommenttia

Muutama vuosikymmen sitten appeni oli töissä TVH: lla. TVH: n töistä oli silloin sellainen yleinen käsitys, että ne olivat nk. suojatyöpaikkoja, joissa yksi teki töitä ja kymmenen nojasi lapion varteen. En tiedä, missä määrin tuo yleinen käsitys piti paikkaansa, mutta tiet tulivat hoidettua, aurauskepit pystytettyä ja työmies sai palkkansa säännöllisesti.

Eräässä Ilkka Heilän piirtämässä sarjakuvassa B. Virtanen saa puhelinsoiton poikansa Markon opettajalta. Markon koulunkäynti ei oikein suju parhaalla mahdollisella tavalla ja B. Virtanen uhkailee poikaansa syrjäytymisellä. Sitten hän näkee silmissään oman työpöytänsä, kasvavat paperipinot ja pomot huutamassa pöydän ääressä eikä pojan syrjäytyminen enää tunnukaan hänestä huonolta ajatukselta. Ehkä tuosta kaikesta kannattaakin syrjäytyä. Jos töissä on liian helppoa, sille naureskellaan ja jos töissä on liian raskasta, sitä kauhistellaan. Kumpi vaihtoehto on parempi?

Kasiluokkalainen tyttö oli  luonani ohjauskeskustelussa. Hän käyttäytyy usein tunneilla vastahakoisesti eikä opon jutut oikein näytä innostavan. Kysyin häneltä, mistä tämä johtuu. Kysymyksen kuultuaan hän istui hetken hiljaa ja vastasi lopulta: ”Kun pelottaa. Pelottaa se, että en pääse peruskoulun jälkeen mihinkään ja pelottaa, että en saa töitä tai en pärjää missään työpaikassa. Koko tulevaisuus pelottaa.” Minun silmissäni hän ei ole potentiaalinen syrjäytyjä, koulu menee hyvin enkä osaa olla huolissani hänen tulevaisuudestaan. Silti häntä pelottaa. Työelämän vaatimukset tuntuvat liian kovilta ja omat mahdollisuudet pieniltä. Olin onnellinen siitä, että hän puki pelkonsa sanoiksi ja pääsimme puhumaan niistä. Kuinka moni nuori pelkää omaa tulevaisuuttaan eikä uskalla sitä koskaan tunnustaa kenellekään?

Kaupassa käydessäni mietin usein kaupan työntekijöitä. Siellä saattaa illalla myöhään olla yksi työntekijä, jonka vastuulla on kassatyöt, postipalvelut, hyllyttäminen, pullokone ja siivous. Matkustaessani linja-autolla mietin kuljettajaa, joka rahastaa, toivottaa matkustajat tervetulleiksi, rahtaa pysäkillä tavaraa ja ajaa autoa. Mietin työntekijöitä avokonttoreissaan jatkuvan tarkkailun alaisena. Koulussa mietin siivous- ja keittiöhenkilökuntaa, kun sama ihminen on välillä kauhan ja välillä mopin varressa. Mietin myös meitä opettajia, joiden pitäisi olla psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, äitejä, isiä ja sihteereitä. Opettaakin pitäisi. Nykyajan meno työpaikoilla on niin hurjaa, että ei ihme, jos nuoria  pelottaa.

Soisin jokaisen työpaikan olevan suojatyöpaikka. Työpaikan pitäisi antaa taloudellinen ja yhteiskunnallinen suoja tekijälleen. Monille työntekijöille maksetaan niin pientä palkkaa, että he eivät ole taloudellisesti suojassa. Monen asema työpaikalla on niin epävarma, että he eivät ole yhteiskunnallisesti suojassa. Moni joutuu kulkemaan työkokeilusta toiseen tai muutaman kuukauden välein hakemaan omaa paikkaansa uudelleen ja uudelleen. Moni näistä suojattomista työntekijöistä on työuransa alkutaipaleella. Miten päästä suojattuun elämäntilanteeseen, kun työpaikoilla vain maksimoimaan voittoja ja työnantajat miettivät keinoja, joilla pääsee helpoimmin eroon työntekijöistä?

Kaikesta huolimatta haluan olla rohkaisemassa ja kannustamassa nuoria. Eihän tämä työpaikkojen hulluus voi loputtomiin jatkua. Jospa muutos lähteekin nuorista. Uusimman tutkimuksen mukaan suomalaiset pojat ovat elämässään onnellisia,  ehkä vähän laiskoja, mutta onnellisia. Ovatko he niitä samoja poikia, joista kaikki ovat huolissaan ja joiden syrjäytymisen ehkäisemiseksi on perustettu lukematon määrä erilaisia projekteja. Ehkäpä ei tarvitakaan kaikkia mahdollisia avustustyöntekijöitä, tarvitaan vain suojatyöpaikkoja, joissa tavallinen ihminen selviää jokapäiväisistä työtehtävistään ilman suurempaa stressiä ja saa työstään kohtuullisen palkan. Liian suuret saappaat pelottavat, oikean kokoiset saappaat rohkaisevat jatkamaan matkaa ja ehkä myös lisäämään vauhtia. Joku on nuorena valmis suuriin saappaisiin, moni haluaisi aloittaa pienillä askelilla. Työelämässä pitäisi arvostaa myös pienten askelten ottajia ja antaa heille mahdollisuuksia. Pienissäkin saappaissa jalat ovat suojassa kastumiselta ja likaantumiselta. Pieni askel on iso asia silloin, kun sen askeleen ottaa itse.

Vastaa