Sulta menee maine

”Joko teillä menee niin huonosti?” Olimme ilmoittautuneet avioliittoleirille muutaman avioliittovuoden jälkeen ystävien ja sukulaisten hämmästykseksi. He tulkitsivat avioliittoleirille ilmoittautumisen niin, että sinne lähteminen on viimeinen oljenkorsi pelastaa tuhon tiellä oleva avioliitto. Elimme siihen aikaan kiireistä lapsiperhearkea, mutta ei meidän parisuhteemme silti erityisen huonossa jamassa ollut, lähdimme avioliittoleirille välttääksemme nurkan takana piilevät isot kriisit ja saadaksemme aikaa rauhassa keskustella kahdestaan. Avioliittoleiri oli keidas kiireisen arjen keskellä. En kaivannut silloin, enkä kaipaa edelleenkään avioliittoa, joka näyttää ulospäin onnistuneelta vaan olen halunnut rakentaa parisuhdetta, jossa meillä molemmilla on hyvä olla näyttää se ulospäin millaiselta tahansa. Kulissiavioliitto ei ole kiinnostava ajatus.

”Etkö sinä pelkää, että sulta menee maine?” Olin juuri kertonut murrosikäisten lasteni kaverien äidille soittaneeni perheneuvolaan ja varanneeni sieltä vastaanottoajan. Mietin, että mikä ihmeen maine, sillä en ollut koskaan erityisemmin miettinyt omaa mainettani eikä minulla edes ollut mitään tarvetta pitää yllä jotain tiettyä mainetta. Vastasin tuolle äidille, että en minä maineestani huolehdi vaan lasteni tulevaisuudesta ja nyt tunnen tarvitsevani apua. En ole koskaan katunut yhteydenottoani perheneuvolaan, jos siitä meni maine, olen oikein tyytyväinen maineeni menetyksestä. En ole koskaan pyrkinyt olemaan äiti, joka näyttää onnistuvan kaikessa ja kasvattaa täydellisiä lapsia vaan olen pyrkinyt olemaan äiti, joka on mukana lastensa elämässä niin hyvässä kuin pahassakin.

”Mulle sanottiin, että sulla on huonot vanhemmat, kun sut pitää laittaa hoitoon:” kertoi minulle eräs oppilas ohjauskeskustelussa. Hänen yläkouluaikansa oli koostunut erilaisista sairaalajaksoista, mutta hoito oli auttanut ja nyt ysiluokalla hänen elämänsä alkoi palautua raiteilleen ja pystyimme jo suunnittelemaan jatko-opintoja. Hän itse ei syyttänyt vanhempiaan hoitoon hakeutumisesta, vaan oli pikemminkin kiitollinen saatuaan tarvitsemaansa apua. Hänen hyvinvointinsa oli vaatinut perheen kulissien kaatumista, onneksi hänen vanhempansa pitivät lastaan kulisseja tärkeämpänä. Koska en ole koskaan ollut täydellinen puoliso, äiti tai yleensäkään täydellinen ihminen, olen työssäni myös mielelläni auttamassa ihmisiä, jotka täydellisyyden sijasta etsivät oikeita ja toimivia ratkaisuja perhe- ja elämäntilanteisiinsa.

Kuinka paljon me käytämme elämässämme aikaa ja energiaa merkityksettömien kulissien tai  maineen rakentamiseen ja  ylläpitämiseen?  Tässä materialistisessa maailmassa, jossa kaikki mitataan tehokkuuden ja rahan mukaan, olemme tehneet myös avioliitosta, vanhemmuudesta ja koko elämästä suorituksen. Surullista tässä kaikessa on se, että elämää tai ihmissuhteita ei pysty suorittamaan, ei ainakaan niin, että olisi kaikessa täydellisen onnistunut ja onnellinen. Täydellisinkin elämä vain on välillä epätäydellistä, joskus rakaskin puoliso kyllästyttää, hyvin kasvatetut lapset riitelevät, pätevät työkaverit ahdistavat ja omakin hymy hyytyy ajoittain elämän härdellissä. Täydellinen onnistuminen ja onni on pelkkä kulissi, jonka pystyssä pitämiseen väsyy ennemmin tai myöhemmin, on siis parempi olla rakentamatta koko kulissia.

Klas Östergren kuvaa romaanissaan Twist seurapiiri-ihmisiä määritelmällä ”he haisevat hyvältä, mutta tarkoittavat pahaa”. Kulissien ja maineen varaan rakennettu elämä saattaa ulospäin haista hyvältä ja näyttää onnelliselta, mutta jos kulissien sisällä asuu pahantahtoisia ja ilkeitä ihmisiä hyvä haju ei kauaa ilahduta. Hyvä maine syntyköön jos on syntyäkseen, sen tavoittelemiseen ei kannata paljoa ruutia tuhlata. Kulissien takana saattaa olla kaapit täynnä luurankoja ja kulissien kaatuessa käy kova kolina, ehkä niin kova, että syntyy uusia luurankoja. On viisautta varoa keräämästä luurankoja kaappeihinsa ja käsitellä vaikeat asiat yksi kerrallaan ja sen jälkeen jatkaa elämää puhtaalta pöydältä ilman kulisseja.