Rauhaton Rauha

Elettiin talvea 1910 eräässä länsi-suomalaisessa merenrantakaupungissa. Kolme sisarusta oli lähtenyt jäälle leikkimään. Vanhimman sisaren tehtävänä oli vahtia nuorempiaan. Kesken leikkien jää petti nuorimman siskon alta ja hän vajosi jäihin. Vanhemmat sisarukset yrittivät hätääntyneenä pelastaa pikkusiskonsa, mutta kaikista yrityksistä huolimatta kylmä merivesi voitti ja sisko vajosi jään alle. Siskon mukana vajosivat jäihin myös vanhimman siskon tunteet. Syyllisyys siskon kuolemasta oli liian kova taakka nuorelle tytölle kannettavaksi, tunteet oli kätkettävä ja jatkettava elämää. Siitä alkoi Rauha-tytön elämän mittainen trauma, jonka kanssa hän eli yli 80 vuotta.

Tuon lapsuudessa koetun trauman jälkeen elämä marssitti eteen monta uutta, sekä kansallista että henkilökohtaista traumaa, Suomen itsenäistymisen jälkeisen sisällissodan, toisen maailmansodan ja Helsingin pommitukset, alkoholisoituneen miehen, avioeron ja yksinhuoltajuuden. Eronneen yksinhuoltajaäidin elämä 1940- ja 1950- luvun Suomessa ei ole ollut helppoa. Lisää ikäviä tunteita jäädytettäväksi ja itkemättömiä itkuja pakastettavaksi. Ei elämä ollut tunteita varten, elämä oli suuri suoritus ja Rauha selviytyi siitä moitteettomasti. Vuodet kuluivat ja ikää kertyi, mutta jää pysyi sulamattomana. Täysin tyynen ja rauhallisen ulkokuoren alla asui rauhaton mieli, kovia kokenut pikkutyttö tunteineen paksuun jääkerrokseen haudattuna.

Rauha ei puhunut ikävistä asioista, ei niistä puhunut moni muukaan.  Ei hän suostunut kertomaan lapsuudestaan tai nuoruudestaan, ei hän suostunut kertomaan ex-miehestään tai avioerostaan, hän puhui maailman kuninkaallisista, misseistä, muodista, kaikesta sellaisesta, joka ei satuttanut tai tuonut ikäviä muistoja mieleen. Hän ei puhunut eikä hänelle voinut puhua, paitsi niistä misseistä ja muodista ja hyvistä arvosanoista. Rauhallisuudella ja hyvällä käytöksellä tönkkösuolattu rauhaton Rauha ei kestänyt heikkoutta tai epävarmuutta, hän ei kestänyt tunteita, sillä hänhän ei tuntenut, vaan suoritti elämäänsä ja oli aina oikeassa.

Tämän maan historia on pitänyt sisällään paljon itkemättömiä itkuja ja jäädytettyjä tunteita.  Aivan liian paljon vaiettuja ihmiskohtaloita. Liian monta ulkonaisesti rauhallista, mutta sisältä rikkinäistä ja rauhatonta ihmistä. En ole kiitollinen isovanhemmilleni siitä, että he veivät menneisyytensä mukanaan hautaan. Edellisten sukupolvien hoitamattomat traumat ovat jättäneet perinnöksi monta kipeää haavaa, liian monta ja niiden selvittämiseen on mennyt puoli vuosisataa. Kauniin, tyylikkäästi pukeutuneen ja sivistyneesti käyttäytyvän isoäidin sijaan olisin niin usein kaivannut turvallista syliä, lempeää katsetta ja kuuntelevia korvia. Jatkuvien käyttäytymis- ja pukeutumisohjeiden sijaan olisin kaivannut hyväksyviä ja rohkaisevia sanoja, mutta ei tunteensa jäädyttänyt Rauha osannut rakastaa, ei myöskään vihata, hän osasi vain käyttäytyä ja puhua misseistä. Kovia kokenut pikkutyttö oli jäässä eivätkä seuraavien sukupolvien pienet tytöt voineet sitä ymmärtää.

Lopulta dementia armahti rauhattoman Rauhan. Maatessaan elämänsä viimeiset vuodet terveyskeskuksen vuodeosastolla, jää alkoi sulaa ja tunteet nousta pintaan. Moitteeton ulkokuori oli pettänyt hänet, mutta sen ulkokuoren alta alkoi näkyä ihminen. Vuodeosastolla sain silittää hänen hiuksiaan ja pitää häntä kädestä, vasta siellä. Syliin oli myöhäistä kiivetä, mutta joskus laskin oman pienen poikani hänen syliinsä. Mummu ja minun poikani, siinä oli ikäeroa 90 vuotta, melkoinen pala historiaa ja heitä katsellessani minä päätin, että minun lasteni kohdalla historia ei toistaisi itseään. Haluan olla lapsilleni enemmän elossa kuin oikeassa. Ehkä en jaksa joka päivä laittaa hiuksiani moitteettomasti, meikata ja pukeutua viimeisen muodin mukaan, mutta haluan pitää sylini avoinna ja korvani auki. En halua jättää perinnöksi jäädytettyjä tunteita ja vaiettuja asioita, vaan haluan hoitaa omat kipeät haavani itse enkä siirtää niitä lasteni kannettaviksi. Haluan sulattaa viimeisenkin jääpeitteen ja jättää lapseni katselemaan vapaana aaltoilevaa elämän merta. Rauhaton Rauha on saanut ikuisen rauhan, jää on lopullisesti sulanut, niin minä uskon ja me hänen jälkeläisensä jatkamme elämää ilman salaisuuksia, välillä itkien ja välillä nauraen. Ja osaamme me myös käyttäytyä hyvin, ainakin välillä.