Suomi 100-juhlavuoden merkeissä paikallislehdessämme muisteltiin itsenäisyyspäivän aikaan Suomi 50-juhlavuotta. Silloin oli järjestetty nuorille isänmaa-aiheinen kirjoituskilpailu ja lehdessä julkaistiin yksi palkituista kirjoitelmista, jonka oli kirjoittanut silloin 13 -vuotias oppikoululainen tyttö. Nykyaikana hän olisi peruskoulun seiskaluokkalainen. Luin kirjoituksen ihastuneena ja hämmentyneenä, se oli uskomattoman hyvä. Hän esitteli siinä 50-vuotiasta isänmaataan japanilaiselle kirjeenvaihtoystävälleen, joka ei ollut koskaan käynyt Suomessa. Sen ajan nuorilla oli kirjeenvaihtokavereita ulkomailta, sillä hekin olivat oman aikansa mahdollisuuksien mukaan kansainvälisiä ja kielitaitoisia. Kirjoitelma oli hyvää ja kaunista suomen kieltä vailla kielioppivirheitä, siinä oli valtava määrä tietoa aikana, jolloin tiedon on täytynyt olla nuoren tytön päässä, koska kirjoitustilanteessa on ollut vain kynä ja paperi eikä älypuhelinta, josta olisi voinut etsiä tietoa. Kirjoitelmaa lukiessani mietin, kuinka moni oman kouluni seiskaluokan oppilaista kykenisi kirjoittamaan yhtä mielenkiintoisen, asiapitoisen ja sujuvan kirjoitelman 100-vuotiaasta Suomesta. Muutamat kykenisivät, osa kirjoittaisi kelvollisen tekstin ja sitten löytyisi todella ala-arvoisia kirjoitelmia. Näin on ollut Suomen itsenäistyessä vuonna 1917, Suomen juhliessa 50-vuotista itsenäisyyttään vuonna 1967 ja näin on edelleen Suomen lähtiessä itsenäisyytensä toiselle vuosisadalle.
Olisi todella mielenkiintoista nähdä enemmän vuoden 1967 nuorten koulukokeita ja lukea heidän kirjoitelmiaan. Omia kokeitani 1970-luvulta minulla on jonkin verran tallessa ja ne ovat yllättävän pitkiä ja vaikeita. Jos ne kokeet annettaisiin nykyisille oppilailleni, kävisi todennäköisesti samalla tavalla kuin juhlavuoden kirjoitelmassa, osa oppilaista suoriutuisi niistä loistavasti, osa kohtuullisesti ja osa ei selviytyisi. Mutta niinhän se oli silloinkin, osa kävi oppikoulun ja lukion loistavin arvosanoin, joku vähän heikommin arvosanoin, osa ei läpäissyt koskaan oppikoulun pääsykokeita ja osa ei koskaan edes pyrkinyt oppikouluun vaan meni kansalaiskoulun kautta ammattikouluun ja töihin. Suuri ero on siinä, että ennen peruskoulua kaikille ei edes yritetty opettaa kaikkea, nyt halutaan antaa jokaiselle nuorelle samat mahdollisuudet jatko-opintoihin ja siksi oppimiserot myös ovat enemmän esillä.
Sekä julkisessa että yksityisessä keskustelussa vilahtaa usein lause ”nykynuoret on niin fiksuja”. Sen voi kuulla poliitikkojen puheissa, torikeskusteluissa tai vaikka kaupan kassalla. Viimeksi kuulin sen sanonnan ostaessani joululahjaksi ticketmasterin ja finnkinon lippupaketteja, jotka piti ladata ruokakaupan kassalla. Kassalle haettiin avuksi nuori mies, koska ”nuo nuoret ovat niin fiksuja ja osaavat ladata lippupaketteja kassakoneelta”. Ehkä nuoret ovat hyviä siksi, että he ovat valmiita tekemään sen ja vanhemmat eivät osaa, koska eivät edes yritä. En ole nuori mies vaan vanha nainen, mutta todennäköisesti osaisin myydä niitä lippupaketteja yhtä hyvin kuin nuoret, kunhan vain opettelisin systeemin enkä usko sen edes olevan vaikeaa. En silti muista kovin usein kuulleeni jonkun sanovan, että haetaanpas tuolta apuun tuo keski-ikäinen täti, kun nuo vanhat naiset ovat niin fiksuja. Nuoria pidetään fiksuina, koska he osaavat käyttää tietokoneita, mutta eivät hekään kaikki osaa. Ei tietokoneen käyttäminen ole älykkyyttä, älykkyyttä osoittaa se, mihin ja miten sitä tietokonetta käyttää.
Jos olisi jokin tietty raja, jonka jälkeen syntyneet lapset ovat fiksuja ja sitä ennen syntyneet olisivat vähemmän fiksuja, niin mikäköhän tuo raja olisi. Olisivatko 2000-luvun lapset älykkäämpiä kuin viime vuosituhannella syntyneet? En usko mihinkään älykkääseen nuorisoon, uskon nuorisoon, joka pitää sisällään kaikki älykkyyden tasot niin kuin edeltävätkin sukupolvet. Joka ikäluokasta löytyy väkeä ns. moneen junaan ja osa jää asemalle. Ja hyvä niin, koska elämä olisi liian yksipuolista, jos kaikki matkustaisivat samassa junassa, samassa vaunussa ja vielä samaan suuntaan. Erilaisuus on rikkautta oppimisenkin suhteen. Alussa mainitsemassani kirjoitelmassa minuun teki vaikutuksen sen sisältämä tietomäärä, koska siinä nuori tyttö näytti osaamistaan. Asioiden ”googlettaminen” ei ole älykkyyttä vaan älykkyyttä on se, miten käyttää ja käsittelee ”googlettamiaan” tietoja. Teknisestä kehityksestä huolimatta älykkyys on edelleen korvien välissä eikä koneella, kaikilla ikäluokilla vauvasta vaariin.
