Aloitin opon oppituntia. Yksi poika tuli luokkaan, siirsi kolme pulpettia jonoon ja meni niiden päälle makaamaan. Kehotuksistani huolimatta hän ei suostunut nousemaan ”sängystään” ylös vaan pysyi sitkeästi paikoillaan. Päätin, että tässä vaiheessa en käytä tähän tapaukseen enempää aikaa ja energiaa, joten annoin hänen olla ja aloitin oppitunnin. Omasta mielestäni olin tehnyt hienon tuntisuunnitelman ja sain tunnin mukavasti käyntiin. Pulpettien päällä makaava poika huuteli aina välillä moittivia kommenttejaan, mutta en reagoinut hänen solvauksiinsa mitenkään. Kun olin saanut ryhmän hyvin työn alkuun, poika huusi: ”Sä oot kyllä tosi huono opettaja, kun et yhtään kestä vittuilua. Eks´sä tiedä, että hyvä opettaja ei loukkaannu vittuilusta!” Menin pojan viereen ja sanoin hänelle, että nyt, kun olet kaivellut esiin kaikki minun vikani ja todennut minut huonoksi opettajaksi, voisit seuraavaksi ryhtyä miettimään, miten hyvä oppilas sinä olet. Onhan se kurjaa, että hyvä oppilas joutuu tyytymään näin huonoon opettajaan. Sen jälkeen hän ei enää kovin paljoa huudellut, mutta ei myöskään noussut ”sängystään”.
Edellä kuvattu tilanne oli se, minkä kaikki luokassa olijat näkivät ja kuulivat ja jos luokassa olisi ollut valvontakamera, tilanne olisi tallentunut kameraan. Tilanteilla on kuitenkin taustansa. Olen tuntenut tämän oppilaan jo muutaman vuoden ajan ja tiedän jotain hänen elämäntilanteestaan. Käyttäytyminen on seurausta kotitilanteesta, vapaa-ajasta, ryhmän toiminnasta ja kaverisuhteista. Tilanteilla on myös seurauksensa. Tunnilla saattaa näyttää siltä, että tilanteeseen ei puututa mitenkään, mutta kaikki opettajan tai koulun toiminta ei tapahdu julkisesti koko luokan nähden. Niin tapahtui tälläkin kerralla. Suuri osa koulun kasvatustoiminnasta tapahtuu kahden kesken, henkilökohtaisella tasolla ja julkisen tilanteen ulkopuolella. Koulun toiminta on paljon enemmän kuin miltä julkisuudessa näyttää.
Oppilaat saattavat kovin kärkkäästi arvostella opettajan olemusta ja toimintaa. Yläkoulussa ei ole mitenkään harvinaista, että saa kuulla olevansa huono opettaja. Julkisessa keskustelussakin arvostellaan usein koulun toimintaa ja opettajia. Samalla, kun hehkutetaan suomalaista korkeatasoista opettajankoulutusta, tuodaan myös esille, kuinka opettajilla ei ole valmiuksia puuttua milloin mihinkin asiaan. Miten on mahdollista, että maailman parhaat opettajat ovat näin ”kädettömiä”? Minä tunnen tekeväni työtä hyvin ammattitaitoisessa ja motivoituneessa opettajaporukassa. Emme ole ”kädettömiä”, emme keinottomia emmekä välinpitämättömiä oppilaidemme suhteen. Mutta olemme vain ihmisiä, aikamme ja mahdollisuutemme ovat rajalliset. Suuri osa oppilaiden elämästä tapahtuu koulun ulkopuolella ja aivan muiden ihmisten kuin opettajien vaikutuspiirissä.
Haluaisin usein kääntää katseen opettajan sijaan oppilaaseen. Alussa kuvatun tilanteen poika hiljeni, kun piti miettiä omaa toimintaa. Ei yksi lintu kesää tee eikä yksi opettaja pelasta oppilaan elämää, jos hän ei itse ole valmis tekemään työtä oppimisensa hyväksi. Pianoa oppii soittamaan vain soittamalla itse. Ei auta, vaikka opettajana olisivat maailman parhaat pianistit, jos ei vie omia sormiaan koskettimille. Sama se on koulussa. Ei riitä, että opettaja osaa hyvin puhua englantia, jos ei ole valmis avaamaan kirjaa ja pänttäämään itse sanoja päähänsä. Hyvä oppilas on valmis tekemään töitä oppimisensa eteen. Hän käyttää oppitunnin opiskeluun eikä opettajan arvostelemiseen.
Kuuluuko opettajan kestää vittuilua? On totta, että koulussa joutuu kuuntelemaan paljon epäasiallista ja törkeää puhetta, niin joutuu monessa muussakin työpaikassa. Ei sen silti pitäisi kuulua työnkuvaan tai ammatin vaatimuksiin. Jos nuori ajattelee, että hänellä on oikeus päästellä suustaan mitä tahansa sanoja ja opettajalla on velvollisuus ottaa kaikki puheet kiltisti vastaan, on kasvatus jossain vaiheessa mennyt pieleen. En halua olla kasvattamassa tähän yhteiskuntaan sukupolvea, joka ei kykene kunnioittamaan toisia ihmisiä. Hyvä oppilas kykenee esittämään asiansa ja mielipiteensä keskustelemalla ja sopivassa tilanteessa.
Onko sillä lopulta merkitystä, olenko minä hyvä vai huono opettaja tai onko oppilas hyvä vai huono oppilas. Riittää, kunhan molemmat hoidamme oman tehtävämme. Elämä koostuu hyvistä ja huonoista päivistä ja sekä onnistuminen että epäonnistuminen on sallittua. Huonoinakin päivinä ja epäonnistuneena ihmisenä voi käyttäytyä kunnioittavasti toista ihmistä kohtaan. Kenenkään ei kuulu kestää vittuilua.
