Olimme ajamassa kotiin mummulasta. Lapsemme olivat tuohon aikaan kouluikäisiä ja istuivat takapenkillä. Yht’äkkiä takapenkiltä kuului tytön ääni: ”Äiti, mikä meissä on vikana, kun sinä olet ollut huono kasvattaja.” Olimme mummulassa keskustelleet lasten kasvatuksesta ja varmaan olin jotain valitellut omasta vanhemmuudestani, siinä kun ei usein ole ollut voittajafiiliksiä. Pienet korvat olivat ollet tarkkakuuloisia ja kuulija oli tehnyt omat johtopäätöksensä. Miten selittää lapselle, että ei teissä mitään vikaa ole, eikä oikeastaan äidissäkään, oikeastaan olemme aivan riittävän hyviä koko perhe, äiti vain haluaisi olla täydellinen äiti. Kysymys pysäytti.

Nykyään puhutaan paljon hukassa olevasta vanhemmuudesta ja huonosti kasvatetuista lapsista ja nuorista. Viestin sisältö on, että heissä on jotain vikaa. Tilanne ei muutu lasten ja nuorten arvostelemisella, se muuttuu kasvattamisella. Omat lapseni ovat aikuisia ja siltä osin työ on tehty. Koulussa näen päivittäin nuoria, jotka käyttäytyvät huonosti, joten kasvatustyötä riittää edelleen. Aamulla mennessäni kouluun sanoin aulassa istuville pojille: ”Huomenta”, yksikään heistä ei vastannut. Sanoin heille: ”Pojat, sanoin teille huomenta, siihen kuuluu vastata” ja pojat vastasivat. Sillä kertaa huono käytös tuli korjattua helposti, usein se ei mene näin hyvin, vaan asioita joutuu toistamaan kyllästymiseen ja turhautumiseen asti. Sitkeä työ kuitenkin tuottaa lopulta  tulosta. Huonoon käytökseen pitää puuttua koulussa, kotona ja kaikkialla.

Entä sitten se hukassa oleva vanhemmuus. Minun mielestäni koskaan aikaisemmin ei ole ollut niin paljon vanhemmuutta kuin nykyään. Omassa lapsuudessani vanhemmat olivat paljon vähemmän lastensa kanssa kuin tämän ajan vanhemmat. Jo alle kouluikäisinä me leikimme keskenämme pihalla. Meitä lapsia oli paljon ja ainoa pihalla oleva aikuinen oli talonmies. Äidit olivat sisällä tekemässä kotitöitä ja vuorotellen he huusivat joko ikkunasta tai parvekkeelta omia lapsiaan syömään. Isät olivat töissä tai jossain muualla omissa menoissaan. Talonmies kyllä puuttui huonoon käytökseemme ja me myös uskoimme häntä. Pihalla talonmiehen sana oli laki. Vanhemmilla ei ollut aikaa leikkiä lasten kanssa eivätkä he edes pitäneet sitä tarpeellisena. Harrastuksiin ei kukaan kuljettanut, niihin mentiin itse pyörällä tai kävellen. Nykyisin vanhemmat käyttävät paljon aikaansa lastensa kanssa eikä missään näe alle kouluikäisiä lapsia ilman aikuista.

Jos vanhemmuus ei ole hukassa, miksi sitten on niin paljon huonosti käyttäytyviä lapsia ja nuoria. Suuri osa vanhemmista hoitaa kasvatustehtävänsä loistavasti ja suuri osa nuorista myös käyttäytyy loistavasti. Osa vanhemmista ei joko kykene tai halua hoitaa kasvatustehtäväänsä ja tällaisia vanhempia on ollut aina. Talonmies ja kaikki muut aikuiset korjasivat ennen tilanteen. Jos kotona ei kasvatettu, niin kylällä ja kaupungilla kasvatettiin. Opettajat puuttuivat käytökseen myös vapaa-ajalla. Kansakoulussa luokkani pojat saivat jälki-istuntoa käveltyään illalla sillankaiteella niin, että opettaja näki heidät. Pojat istuivat jälki-istuntonsa eikä kukaan valittanut opettajan toiminnasta. Itse menin kerran kaverini kanssa kesken koulupäivän käymään kaupassa. Kauppias passitti meidät takaisin kouluun eikä myynyt meille mitään. Hän sanoi vain, että tulkaa koulun jälkeen uudelleen. Vähän häpeillen lähdimme kaupasta eikä tullut mieleenkään valittaa kauppiaan käytöksestä. Opettaja toi kerran humaltuneen siskoni kotiin diskoillasta todeten, että eiköhän tämä tyttö ole jo ottanut riittävästi. Vanhempani kiittelivät opettajaa eivätkä tehneet hänestä valitusta. Huonoon käytökseen pitää puuttua, nykyisin siihen ei vanhempien lisäksi uskalla puuttua muut kuin viranhaltijat ja hekin vain virka-aikana. Nuorille jää paljon tyhjää tilaa ja he kyllä osaavat käyttää sen tilan.

Vanhemmuus ei ole hukassa, mutta kunnioitus on. Aikamme lapset ja nuoret kasvavat maailmassa, jossa ei enää kunnioiteta auktoriteetteja, ei toisia ihmisiä, ei yhteisiä periaatteita eikä kristillisiä arvoja. Yksilön vapaus ja oma hyvinvointi on mennyt yhteisten arvojen edelle. Ihmiset pitävät kiinni oikeuksistaan unohtaen usein velvollisuutensa. Lapset ja nuoret tietävät oikeutensa, velvollisuudet eivät kaikilla ole yhtä hyvin tiedossa. Usein tuntuu siltä, että nuorilla on vain oikeuksia ja aikuisilla velvollisuuksia. Sosiaalisessa mediassa on helppo huudella nimettömänä törkeyksiä joka suuntaan niin, ettei sanoistaan joudu vastuuseen, sielläkin  velvollisuudet unohtuvat. Kunnioittamattomuuden kulttuuri ja sosiaalinen media ovat kovat haastajat vanhemmille ja kaikille kasvattajille. Vanhemmuus ei ole voittajafiiliksiä vaan suuria haasteita. Se on tehtävä, jossa jokainen epäonnistuu eikä lapsissa silti ole mitään vikaa. Me epätäydelliset vanhemmat ja kasvattajat kykenemme kylvämään hyviä siemeniä lastemme ja nuortemme sydämiin. Vanhempien rakkaudella on uskomattoman suuri voima, se peittää alleen epäonnistumiset.

Vastaa