Istun hiekkalaatikon reunalla ja katselen muutaman vuoden ikäistä veljenpoikaani. Pieni mies lapioi hyvin keskittyneenä hiekkaa kuorma-auton lavalle, ajaa autoa pienen matkan, kippaa hiekan lavalta ja lähtee hakemaan uutta kuormallista hiekkaa. Hiekkalaatikolla on paljon muitakin lapsia leikkimässä, mutta he eivät pikkumiehen keskittymistä haittaa. Leikki jatkuu, vaikka toisella puolella soditaan, takana ollaan myrskyävällä merellä ja vieressä leivotaan hiekkakakkuja. Viereinen sota käy välillä niin kovana, että hiekkakasa sortuu sotilaiden temmeltäessä. Ei hätää, sillä sotilaiden äidit tulevat pelastamaan tilanteen ja pikkumiehen leikki saa jatkua. Hiekkakakkujen leipoja ottaa vahingossa pikkumiehen lapion, mutta taas tulee aikuinen avuksi ja leikki jatkuu. Hiekkalaatikon ympärillä olevalla puistoalueella on paljon lapsia erilaisissa leikeissä, iloisten äänten välissä kuuluu itkua, mutta itkijälle löytyy aina jostain syli ja kohta leikki saa taas jatkua. Olemme kristillisillä kesäjuhlilla lasten leikkipaikalla. Kovaäänisistä kuuluu seuraohjelmaa. Veljenpojan vanhemmat ovat kuuntelemassa ohjelmaa ja minä istun hiekkalaatikon reunalla lapsenvahtina.
Olen monen vuosikymmenen aikana osallistunut kymmenille kristillisille kesäjuhlille, ensin lapsena vanhempieni mukana, sitten nuorisoporukoissa, poikaystävän kanssa, omien lasten kanssa ja nykyisin mieheni kanssa. Kaikissa ikävaiheissa on ollut hyvä olla mukana juhlilla, seurata ohjelmia, nähdä sukulaisia ja tuttuja ja nauttia juhlatunnelmasta. Kristillisten herätysliikkeiden piireissä on ollut hyvä kasvaa aikuiseksi ja elää myös aikuisen elämää. Mutta kolikolla on kaksi puolta. Elämä ei aina suju valmiin käsikirjoituksen mukaan ja joidenkin käsikirjoitusten kohdalla valmiiksi pystytetyt uskonnolliset seinät saattavat tuntua liian ahtailta. Uskonnollisissa piireissä ei aina kaikki suju kristillisen rakkauden hengessä, vaan rakastavan sylin sijaan joskus löytyykin syyttävä sormi.
Koska uskonnollisissa piireissä löytyy myös syyttävä sormi, on perustettu oma järjestö uskontojen uhreille. Samasta syystä viime keväänä ilmestyi helluntailiikkeestä irtautuneen Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittama kirja ”Harhaanjohtajat”. Media ja suuri yleisö tarttuvat mielellään tällaisiin aiheisiin ja hyvä että tarttuvat, sen verran kipeitä ovat monien uskontojen uhrien kokemukset. Syyllisyys ja hylkäämiskokemukset saattavat seurata mukana koko loppuelämän. Valitettavasti asioihin kuitenkin tartutaan usein kovin mustavalkoisesti. Uskovaisten piireissä ei voi puhua asioista, koska he eivät ole valmiita myöntämään uskonyhteisöissä esiintyviä ongelmia. Ei-uskovaisten piireissä ei voi puhua asioista, koska he eivät ole valmiita näkemään uskonyhteisöissä mitään hyvää.
Uskonyhteisössä seinät saattavat ahdistaa, mutta koti tarvitsee seinät, sillä ilman seiniä se ei ole koti, vaan pelkkä katos ja katoksen alla ei ole turvassa tuulelta, tuiskulta eikä rosvoilta. Seinät tekevät rakennuksesta talon ja talo voi olla joko turvallinen koti tai ahdistava vankila. Talosta tulee vankila, jos asukkailta viedään vapaus liikkua lukitsemalla ovet ja ikkunat ja vetämällä verhot ikkunoiden eteen. Ihminen tarvitsee liikkumisen, ajattelemisen ja sananvapautta. Toinen tarvitsee liikkumatilaa enemmän kuin toinen. Jos sisäilma alkaa ahdistaa, täytyy päästä ulos ja jos ulkona alkaa palella, täytyy päästä takaisin sisään. Uskonyhteisö, jossa ei pääse vapaasti liikkumaan sekä seinien sisäpuolella huoneesta toiseen että ulos ja sisään, muuttuu helposti turvallisesta kodista vankilaksi. Ihminen kaipaa vapautta, mutta hän on tehokas rakentamaan vankiloita. Vaikka kaikki uskonnot poistettaisiin maailmasta, vankiloita riittäisi. Olisi erilaisten aatteiden, poliittisten järjestelmien, hyvien elämäntapojen, harrastusten, opiskelu- ja työelämän sekä perheiden tai sukulaissuhteiden vankiloita. Uskontojen uhrien lisäksi tässä maailmassa riittää paljon muitakin uhreja.
Olen elänyt elämäni lapsesta lähtien kristillisten herätysliikkeiden piirissä ja seurakunta on minulle koti. Välillä seinät ja ihmiset seinien sisäpuolella ovat alkaneet ahdistaa ja on pitänyt katsella ulos ikkunoista ja käydä haistelemassa ulkoilmaa. Olen tutustunut ihmisiin talon sisäpuolella, ulkona ja muissa taloissa ja löytänyt ystäviä kaikkialta. Ystävien lisäksi olen myös löytänyt epäystävällisiä ja ahdistavia ihmisiä kaikkialta. Maailma ei ole missään mustavalkoinen. Olen tarvinnut liikkumatilaa ja olen myös saanut sitä. Kristillisillä kesäjuhlilla on hyvä olla ja katsella heikkalaatikolla leikkivää pikkumiestä, hänellä ei näytä olevan mitään hätää. Täällä on tilaa liikkua, saa kuunnella puheita tai olla kuuntelematta, saa laulaa virsiä ja hengellisiä lauluja tai olla laulamatta ja lapset saavat vapaasti leikkiä. Uskonyhteisö voi antaa elämälle turvalliset seinät, joiden puitteissa on hyvä elää, ikkunat ja ovet ovat auki. Kaikkialla ei syyttävä sormi osoita, vaan päinvastoin turvallinen syli on valmiina odottamassa jokaista.
